Syrjäytyneen nuoren hintalappu on suuri paitsi inhimillisesti, myös yhteiskunnallisesti. Nuorten opintoihin ja työelämään kiinnittymisen tukeminen on parasta tulevaisuuteen katsovaa kasvupolitiikkaa, mitä kunnissa ja valtiolla voidaan tehdä. Tämä kirjoitus on tehty yhteistyössä Nuorisoala ry:n ja Diakonissalaitoksen kanssa.
Noin joka kymmenes nuori elää koulutuksen ja työelämän puolella. Se on lähes kaksinkertaisesti Ruotsiin verrattuna. On kuitenkin huomattava, että nämä nuoret ovat hyvin erilaisissa elämäntilanteissa: osa heistä viettää tarkoituksella välivuotta esimerkiksi ulkomailla tai jatko-opintoihin valmistautuen, mutta moni on tilanteessa myös vasten tahtoaan. Erityisesti näillä nuorilla syrjäytymisriski on suuri.
Vuodesta 2013 lähtien voimassa ollut nuorisotakuu tarjoaa alle 25-vuotiaille sekä vastavalmistuneille alle 30-vuotiaille töitä, opintoja ja työllisyyttä edistäviä palveluita kolmen kuukauden kuluessa työttömyydestä. Ensisijainen tavoite on saada vailla tutkintoa olevat nuoret kiinnittymään opintoihin.
Se on kuitenkin helpommin sanottu, kuin tehty. Nuorten hyvinvointi on hyvin polarisoitunutta ja tuoreen Nuorisobarometrin mukaan nuorten tulevaisuususko on romahtanut. Samalla julkissektorilla haetaan talouden tasapainoa mittavilla leikkauksilla, ja valitettavasti myös nuoret ja nuorten palvelut ottavat oman osumansa leikkauksista. Valtiontalouden tasapainottamisessa olisi ensiarvoisen tärkeää nojata tutkittuun tietoon ja vaikutusten arviointeihin.
Panostaminen koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten tukeen voi pelastaa elämiä, mutta tuottaa myös säästöjä ja nostaa Suomen koulutustasoa. Nuorten hyvinvointiin panostaminen on kasvutoimia parhaimmillaan.
Kiinnittyminen opintopoluille
Vaikka Suomessa ammatillisen tutkinnon suorittaneiden työllisyysaste jää nuorilla aikuisilla kansainvälisessä vertailussa suhteellisen matalaksi, on toisen asteen koulutuksen suorittaneiden nuorten työllisyysaste kuitenkin Suomessa selvästi korkeampi kuin perusasteen varassa olevien. Tutkinto lisää siis merkittävästi työllistymisen todennäköisyyttä ja siksi myös oppivelvollisuuden pidentäminen on ollut merkittävä teko syrjäytymisen ehkäisyyn.
Ennen uudistusta ilman toisen asteen koulutusta jäävistä enemmistö oli miehiä, eli kyseessä on myös hyvin sukupuolittunut ilmiö. Tällä hetkellä noin viidennes 20–24-vuotiaista on yhä pelkän perusasteen varassa. Ensimmäiset pidennetyn oppivelvollisuuden ikäluokat valmistuivat yläkoulusta lähes neljä vuotta sitten, joten pian uudistus alkaa näkyä myös tilastoissa. Tutkimustieto uudistuksen vaikutuksista toisen asteen tutkinnon suorittamiseen tulee tarpeeseen.
Haaste ei ole siinä, etteivätkö nuoret aloittaisi opintojaan. Sen sijaan opintojen loppuunsaattamisessa tai mahdollisissa alanvaihdoissa tarvitaan tukea. Koulutuksen läpäisyyn panostaminen on siis yhä keskeinen keino tukea nuorten kiinnittymistä yhteiskuntaan. Riittävä tuki perusasteelta toiselle siirryttäessä sekä opintojen aikana mahdollistaa sen, että koulupudokkuus ja pelkän perusasteen varaan jääminen saadaan vähenemään.
Tukea tarvitaan myös siirtymissä korkea-asteelle. Esimerkiksi vuoden 2022 kevään ylioppilaista 80 prosenttia haki jatko-opintoihin, mutta vain 36 prosenttia jatkoi syksyllä opiskelua. Vuonna 2019 ylioppilaaksi valmistuneilla 76 prosentilla ja ammatillisen perustutkinnon suorittaneista 23 prosentilla oli opiskelupaikka korkeakoulussa kolme vuotta valmistumisen jälkeen. Huomio tulisi kiinnittää näihin nuoriin, joille kertyy välivuosia, mutta myös niihin nuoriin, jotka eivät yrityksistä huolimatta saa jatko-opintopaikkaa.
Kiinnittyminen työelämään
Talouden suhdanteet ja kriisien vaikutukset näkyvät usein ensimmäisenä nuorten työllistymismahdollisuuksissa. Siinä missä koko väestön työttömyysluvut ovat kohtuullisen staattisia, heittelevät nuorten työttömyysluvut merkittävästi. Esimerkiksi tammikuussa 15–64-vuotiaiden työttömyysaste oli 9,7 prosenttia, kun alle 25-vuotiailla vastaava luku oli 20,1 prosenttia. Vuoden 2024 lopulla oli noin 71 600 työtöntä alle 30-vuotiasta.
Lyhytkestoisella työttömyydellä ei ole nuorelle vielä merkittäviä haittavaikutuksia, mutta työttömyyden pitkittyminen on yksi merkittävimmistä syrjäytymisen osatekijöistä. Vuosi työttömänä on todennäköisesti jo uraa ja turvaverkkoja rakentaneelle aikuiselle hyvin erilainen kokemus, kuin vasta elämäänsä rakentavalle nuorelle.
Sosioekonomisen taustan merkitys nuorten pärjäämisessä on vahvistunut, ja sosiaalisella pääomalla voi olla paljonkin vaikutusta nuoren ura- ja koulutusmahdollisuuksiin. Myös syrjäytyminen voi olla usein ylisukupolvista, ja taustalla voi olla paljon moninaisia haasteita. Lapsuudesta saakka kasaantuneet vastoinkäymiset ovat voineet heikentää nuoren voimavaroja ja vaativien rekrytointivaatimusten täyttäminen voi tuntua mahdottomalta.
Toistuvat epäonnistumisen ja hylkäämisen kokemukset nakertavat herkästi nuoren uskoa tulevaan. Kasaantuneet haasteet kasvattavat syrjäytymisen riskiä selittävät pitkäaikaistyöttömien nuorten elämänhallinnallisia valintoja. Yhä useampi nuori ajattelee, että kehenkään ihmiseen ei kannata luottaa. Sosiaalisen luottamuksen rapautuminen on vakava merkki nuorten kokemusten ja elämänpiirien eriytymisestä.
Nuoret tarvitsevat turvallisia yhteisöjä ja aikuisia
Oli kyseessä sitten väliaikainen este tai jo pitkittynyt sarja vastoinkäymisiä, ei nuoren tulisi jäädä näissä tilanteissa yksin. Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevat nuoret kokevat korostetusti yksinäisyyttä, joten heidän yhteisöllisyytensä tukeminen on merkittävä keino ehkäistä syrjäytymistä. Yhteisöt tuovat voimavaroja ja paikkoja vahvistaa pystyvyysuskoa ja merkityksellisiä ihmissuhteita. Monelle esimerkiksi harrastus voi tuoda paitsi onnistumisen kokemuksia ja mahdollisuuden löytää omat vahvuudet, myös tarjota väyliä ja tavoitteita omalle työuralle.
Nuorisotyöllä ja nuorille suunnatuilla palveluilla pyritään tukemaan nuorta löytämään oma polkunsa. Jos moniammatillinen yhteistyö ei kuitenkaan toimi ja nuorta ohjataan luukulta luukulle, on riskinä järjestelmän ulkopuolelle ajautuminen. Nuorten palveluiden pirstaleisuuteen on pyritty vastaamaan kokoamalla toimijoita saman katon alle esimerkiksi Ohjaamo-toiminnalla, jossa nuori kohdataan omana itsenään, ja hän saa kokonaisvaltaista apua. Elämänhallintataitoja, itsenäistymistä ja osallisuutta edistää esimerkiksi nuorten työpajatoiminta, jonka tehtävänä on valmennuksen avulla parantaa nuoren valmiuksia päästä koulutukseen, suorittaa koulutus loppuun ja päästä avoimille työmarkkinoille tai muuhun palveluun. Kumpaakaan ei kuitenkaan tarjota halki Suomen.
Kolmannen sektorin toimijoilla on merkittävä rooli nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä. Esimerkiksi Diakonissalaitoksen Vamos on valtakunnallinen palvelu, joka tarjoaa kokonaisvaltaista tukea 16–29-vuotiaille nuorille, jotka ovat työn ja koulutuksen ulkopuolella. Palvelussa yhdistyvät yksilö- ja ryhmävalmennus sekä yhteisön tuki. Niiden avulla nuoria tuetaan elämänhallinnassa, hyvinvoinnin vahvistamisessa sekä koulutus- ja työpoluille siirtymisessä. Vamos tavoittaa erityisesti nuoria, joiden elinolot ja koettu hyvinvointi ovat palvelun alkaessa heikot. Kuitenkin yli 50 % osallistujista siirtyy koulutuksen tai työn pariin. Kerätyn tiedon perusteella nuorten mielenterveys, identiteetti ja itseluottamus vahvistuvat eniten.Toiminta on osoitettu kustannusvaikuttavaksi vaikuttavuustutkimuksessa, jonka mukaan se tuottaa toimintaan osoitetut varat takaisin yhteiskunnalle toisen vuoden kohdalla palvelun päättymisestä. Yhteiskunnallinen hyöty kertautuu työurien edetessä monikymmenkertaiseksi.
Uusia mahdollisuuksia ennaltaehkäisevän toiminnan rahoittamiseen
Ennaltaehkäisevän toiminnan rahoitus vähenee tulevaisuudessa entisestään, mikä kasvattaa korjaavien palveluiden kustannuksia tulevaisuudessa. Uusia tapoja rahoittaa vaikuttavaa toimintaa on kuitenkin käytettävissä, mutta se edellyttää palveluiden tuottamisen painotuksen siirtämistä suoriteperusteisuudesta vaikuttavuusperusteisuuteen.
Kunnilla ja hyvinvointialueilla on mahdollisuus hyödyntää hankinnoissaan vaikuttavuusperusteisia rahoitusmalleja (esim. Social Impact Bond tai muut vaikuttavuusrahastot) vähentääkseen nuorten syrjäytymisriskiä ja vahvistaakseen toiminnan yhteiskunnallista hyötyä. Tulosperusteisissa hankinnoissa julkinen sektori maksaa vain, jos palvelu saavuttaa sovitut muutostavoitteet. Ilmiöissä tapahtuviin muutoksiin kytkeytyvät hankinnat luovat kannustimen kehittää vaikuttavia toimintatapoja ja tehokasta tiedolla johtamista koko nuorten palvelujärjestelmään.
Nuoriin panostaminen on valinta, jonka voimme tehdä. Voimme myös pitää huolen siitä, ettei joka kymmenes nuori olisi työelämän ja koulutuksen ulkopuolella. Meillä on ammattitaitoisia ihmisiä, hyväksi todettuja käytäntöjä ja kaikki mahdollisuudet palata koulutuksen mallimaaksi – jos niin halutaan. Ilman nuoria meillä ei ole mitään: ei tulevaisuuden veronmaksajia, ei vastuunkantajia. Tulevaisuuden Suomi voi tasan yhtä hyvin kuin nykypäivän nuoret.
Tekstin on kirjoittanut Nuorisoala ry:n vaikuttamisen asiantuntija Annika Nevanpää sekä Diakonissalaitoksen kumppanuusjohtaja Vesa Sarmia.
