Olen työskennellyt lähes koko työurani ajan kansalaisjärjestökentällä niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Sitä ennen olen – kuten niin moni meistä – toiminut vapaaehtoisena. Niiden 20+ vuoden ajan, kun olen alalla saanut töitä tehdä, on maailma muuttunut rajusti. Nuoruusiän idealismi on muuttunut varhaiskeski-ikäiseksi realismiksi, ja tietäminen monella tapaa ei-tietämiseksi.
Työuraani järjestöissä on leimannut pitkälti se, että olen usein ollut johtamassa isoa muutosta. Oli kyse sitten rakenteellisista muutoksista, ympäröivän maailman mukanaan tuomista mustista joutsenista (hello, koronapandemia!) tai muista yllättävistä käänteistä, olen löytänyt itseni niiden keskeltä. Muutoksen ytimessä oleminen vaatii epävarmuuden sietämistä, kylmäpäisyyttä ja määrätietoisuutta. Se vaatii myös sitä, että muutokset eivät aina ole itselle eikä muille ihmisille miellyttäviä, vaikka niiden vääjäämättömyys olisikin ilmeistä.
Kukaan ei voi tehdä muutosta yksin, vaan mukaan on saatava muita ihmisiä. Yleensä järjestöjohtajan keskeisimpiä muutoksentekokavereita ovat luottamustoimijoista koostuva hallitus sekä (mahdolliset) lähimmät kollegat. Tehtävänjaosta ja vastuista on tärkeää sopia yhdessä.
Omassa työssäni olen halunnut luoda sellaista toimintakulttuuria, että asiat tehdään mahdollisimman avoimesti. Kaikki mahdollinen, lain puitteissa jaettavissa oleva tieto kerrotaan, toki mainiten mahdollisista epävarmuustekijöistä. Avoimuus luo luottamusta. Tämä sama logiikka pätee myös henkilöstöön.
Tilannekuvaa on syytä rakentaa myös yhdessä: mitä muutoksen ajureista tiedetään? Millaisia asioita meidän on syytä priorisoida ja miksi? Mistä voimme luopua (vai voimmeko)? Jos kyllä, miksi? Jos emme, miksi emme? Kenen etu edellä teemme päätöksiä? Onko tilannekuva jaettu vai ei?
Itse pidän tärkeänä myös sitä, että ei-tietäminen sanoitetaan ääneen. Tällaisessa maailmanajassa, jossa muuttujia on paljon ja ns. normaalia aikaa ei ole ollut enää pitkään aikaan, on ymmärrettävä se tosiasia, että epävarmuus vain lisääntyy ja päätöksiä tehdään sen hetkisen tiedon valossa, mitä kulloinkin on käytettävissä. Tästä on hyvä keskustella yhdessä, ja tehdä tilaa kaikenlaisille ajatuksille. Tyhmä ei ole se, joka kysyy, vaan se, joka vaientaa epävarmat ja erimieliset.
Muutoksen keskellä tärkein neuvo on pitää huolta itsestään ja kannustaa muitakin siihen. Mikään muutos ei ole yöunien tai terveyden menettämisen arvoinen.
Muutoksen johtamisesta järjestötoiminnassa ottaa selvää Nuorisoalan podcast Hyvää huomenta järjestöjohtaja, jonka ensimmäisessä jaksossa Laaksonen oli vieraana. Podcastit voi katsella Youtubessa tai kuunnella SoundCloudissa. Uusi jakso nauhoitetaan joka kuun viimeinen tiistai.
Annina Laaksonen
Kirjoittaja on burnoutin kokenut, monessa liemessä keitetty järjestöjohtaja, jonka nykyisiin työtehtäviin kuuluu kiinteistöjä ja feminismiä Suomen NNKY-liiton pääsihteerinä.
