Blogi: Kutsumme nuorisoalan yhteiseen ilmastopöytään

Blogit 1.4.2019

Viime aikoina on julkaistu kaksi merkittävää tutkimusta nuorten ja suomalaisten asenteista ilmastonmuutokseen.

Nuorisobarometri paljasti, että 67 % nuorista kokee turvattomuutta tai epävarmuutta ilmastonmuutoksesta. Se on valtava ja kasvava joukko nuoria. Ilmastonmuutos on nuorille suurempi huolenaihe kuin esimerkiksi terrorismi tai kansainväliset konfliktit. Nuorten ahdistus on jo purkautunut muun muassa ilmastolakon ja Fridays for Future -mielenilmausten muodossa. Jos emme yhteiskunta ryhdy kunnianhimoisempiin tekoihin ilmastonmuutoksen torjumiseksi, tämä luku tulee vain kasvamaan. Nuorten näkökulmasta ilmastonmuutos on heidän ja seuraavien sukupolvien tulevaisuutta uhkaava tosiasia. On tärkeää, että vanhemmat sukupolvet ymmärtävät nuorten huolen syvyyden ja vastaavat siihen.

Valtaosa suomalaisista on nuorten kanssa samaa mieltä asian kiireellisyydestä. Ympäristöministeriön julkaisemassa Ilmastobarometri 2019 tutkimuksessa 70 % suomalaisista nosti ilmastonmuutoksen torjunnan seuraavan hallituskauden, sekä Suomen EU-puheenjohtajuuskauden kärkiteemaksi. Kansa haluaa hallitukselta tehokkaita ilmastotoimia, Suomen olevan edelläkävijä päästöjen vähentämisessä, sekä EU:n näyttävän esimerkkiä muulle maailmalle vaikka tällä olisi negatiivinen vaikutus EU:n kilpailukykyyn.

Kyse ei siis ole pienestä asiasta. Politiikassa on myös kyse kysynnästä ja tarjonnasta. Rohkeammalle ilmastopolitiikalle on nyt kysyntää ja puolueet seuraavat väistämättä perästä.

Ilmastoliike on Suomessa aktiivinen, laaja ja luova. Mukaan mahtuu yksittäisiä ilmastoaktivisteja, kansalaisjärjestöjä, tutkijoita ja ilmastolakkoja. Kaikkia näistä tarvitaan.

Haluamme nuorisoalalla edistää tämän vaikuttamisen halun kanavoimista yhteiseksi selkeäksi projektiksi. Uskomme, että yhdessä tehden voimme saada aikaan konkreettisia tuloksia ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Tämän vuoksi kutsumme kaikki kiinnostuneet nuorisoalan toimijat tuomaan omat tarpeensa ja osaamisensa yhteiseen pöytään. Ideoimme torstaina 4.4. klo 10.30-12.00 Allianssi-talolla nuorisoalan yhteistä projektia ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Tapaamisessa Kompensäätiön perustaja, kansanedustaja Antero Vartia kertoo säätiönsä suunnitelmista. Tervetuloa mukaan!

Voit ilmoittautua mukaan tästä linkistä.

 

Joel Linnainmäki

Allianssin kansainvälisen vaikuttamisen asiantuntija


Avainsanat: