Blogi: Nuoret ovat vaalien siirtämisen voittajia ja häviäjiä

Blogit 8.3.2021

Lauantaina varmistui pitkään jatkuneet spekulaatiot kuntavaalien siirtämisestä: kevään kuntavaaleja siirretään parhaillaan pidettäväksi 13.6. Mitä se tarkoittaa nuorten näkökulmasta?

Nostetaan esiin aivan ensimmäiseksi pilven hopeareunus. Kun kuntavaaleja siirretään vaikuttaa se tietysti siihen, ketkä saavat äänestää. Kaikki 19.4.-13.6. välillä 18 vuoden iän saavuttavat ovatkin nyt ennakkotiedoista poiketen mukana ensimmäistä kertaa äänestävien joukossa. Tänä vuonna täysi-ikäsyyden saavuttavia eli vuonna 2003 syntyneitä on 56 600. Jos he olisivat syntyneet tasaisesti pitkin vuotta, vaalien lykkääminen kahdella kuukaudella toisi noin 9000 uutta nuorta äänioikeuden piiriin näissä vaaleissa. 

Monelle nuorelle avautuu nyt yllättäen mahdollisuus asettua ehdolle vaaleissa. Useampi heistä tarttui tilaisuuteen ja allekirjoitti ehdokassopimuksen jo viikonlopun aikana! Tämä on tietysti aivan mahtavaa, jos vaalien siirtäminen tarkoittaa sitä, että näemme enemmän nuoria ehdolla kevään (kesän?) kuntavaaleissa.  

Vaalien siirtäminen on kuitenkin tosi ikävää etenkin nuorten ehdokkaiden näkökulmasta. Nuorilla ehdokkailla kun usein on hyvin pieni vaalibudjetti käytettävissään. Mitä pienempi budjetti, sen tarkemmin sen käyttäminen on suunniteltava, ja nyt ne suunnitelmat on pistettävä uusiksi siinä vaiheessa, kun osa niistä on jo toteutettu. Jos esimerkiksi on ehtinyt tilata esitteitä väärillä vaalipäivämäärillä ja käyttää valtaosan vaalikassastaan siihen, saattaa käydä mielessä mitä järkeä koko hommassa on. 

Vaalien siirtämisessä ylipäätään heikoimmassa asemassa ovat ne, jotka ovat vaaleissa alakynnessä muutenkin; kaikki vähävaraiset ehdokkaat sekä pienpuolueet. Demokratialle vaalien siirtäminen on tästä näkökulmasta iso isku. 

Ehdolla oleminen vaatii myös henkistä kanttia. Kaksi kuukautta lisää kampanja-aikaa tarkoittaa myös kahta kuukautta lisää somen kiirastulessa. Jatkuva esillä oleminen ja ehdokkaan roolin kantaminen on monelle henkisesti rankkaa ilman sometrollejakin. Tämä ja kampanjan suunnitelmien pistäminen uusiksi voi pistää mielen matalaksi. 

On tärkeää, että meillä on kaikenlaisia ehdokkaita, eikä vain niitä, joiden lompakko ja jaksaminen kestää vaalien siirtämisen vain viisi viikkoa ennen H-hetkeä. Tämän olisin toivonut näkyvän paremmin vaalien valmisteluissa. 

Ehdokkaiden rooli vaaleissa on ihan huipputärkeä, mutta muistettava on kuitenkin sekin, että kuntavaalit käydään kuntalaisia varten. On tietysti tärkeintä, että kaikilla on mahdollisuus käyttää äänioikeuttaan turvallisissa olosuhteissa. Toivottavasti siis vaalien siirto antaa nyt lisäaikaa turvallisille vaalijärjestelyille. Ainakin ennakkoäänestystä ollaan ensitietojen mukaan pidentämässä kahteen viikkoon. 

Mitä tästä kaikesta siis pitäisi ajatella? No, vaaleja siirretään, olimme siitä mitä mieltä tahansa. Tärkeintä tässä tilanteessa on nyt katsoa eteenpäin ja tukea nuoria ehdokkaita. Näin se tapahtuu: 

  1. Kysy nuortelta ehdokkaalta, miten hän jaksaa. Tarjoa tukea ja apua. 
  2. Tue nuoria ehdokkaita somessa. Edistä nuorten ehdokkaiden näkyvyyttä tykkäämällä, kommentoimalla ja jakamalla postauksia. 
  3. Suosittele nuoria ehdokkaita tutuillesi. 
  4. Lahjoita rahaa nuorten ehdokkaiden kampanjoihin, mikä se on sinulle mahdollista. 
  5. Äänestä nuorta ehdokasta. 

Ja lopuksi, haluan sanoa sinulle nuori, joka olet laittanut itsesi likoon ja lähtenyt ehdolle kuntavaaleissa: Valtavasti voimaa. Ja kiitos. 

Salla Merikukka
Kirjoittaja on Allianssin viestintäpäällikkö, jonka mielestä vaalit ovat ihmisen elämän parasta aikaa 

 


Avainsanat: