Olen nuori nainen. Olen siivoillut nuorten miesten jälkiä koko järjestöurani ja nähnyt, kuinka minua kokemattomammat nuoret miehet ovat päässeet elämässään eteenpäin helpommin kuin minä. Mielipiteitäni ja pätevyyttäni on vähätelty, koska olen nuori nainen. Kun puolustan mielipidettäni tai tuon esiin epäkohtia, olen usein äkäne akka, hiekkapillu tai vaikea muija. Miksi kutsutaan samoin tekevää nuorta miestä?
Suomi on kuulemma tasa-arvon mallimaa. Meillä naiset ovat saaneet äänioikeuden ensimmäisenä Euroopassa. Meillä valittiin myös vuonna 1907 naisia eduskuntaan ensimmäisenä maailmassa. Meillä naiset ovat siis olleet osa politiikan tekemistä pitkään, mutta silti nuorten naisten nousu eduskuntaan tämän kevään vaaleissa on ollut joillekin järkytys. Minulle se oli riemastus. Myös meidän nuorten naisten paikka on politiikassa, ja olisi pitänyt olla jo pitkään. Meidän nuorten naisten paikka on juuri siellä missä me haluamme olla.
Naisten ja miesten väliset palkkaerot ovat Suomessa edelleen noin 17 prosenttia, eli naisen euro on 83 senttiä. Suomalaiset työmarkkinat ovat eriytyneet selkeästi naisten ja miesten töihin. Molemmat monelle tuttua faktaa mutta myös tasa-arvokysymyksiä, joissa Suomi on Pohjoismaita ja useita muita Euroopan maita reippaasti jäljessä. Yksi syy tähän jakoon on perinteiset sukupuoliroolit, jotka istuvat yhteiskunnassamme tiukassa edelleen.
Pojat eivät ole vain poikia ja tytöt tyttöjä
Pientä tyttöä kehutaan, kun hän on kiltti, nätti ja hiljainen. Sillä välin pojille sallitaan riehuminen, äänekkyys ja jekkustelu, sillä pojat ovat poikia. Tytöt kasvatetaan hoivamaan vauvanukkeja ja leikkimään kotia, samalla kun pojilla on rajummat ja ruumiillisemmat leikit. Onko ihme, että monella tytöllä jatkuu hoivatyöt ja pojalla autohommat myös isona, jos selkeät sukupuoliroolit jaetaan jo pienenä? Ja entä se hoivaamisesta kiinnostunut poika, jolta on koko ikänsä odotettu kovuutta? Uskaltaako hän näyttää oman itsensä muille silläkin uhalla, että leimautuu vääränlaiseksi?
Pojat ovat poikia -ajattelu aiheuttaa hallaa myös pojille, sillä se on yksi syy poikien huonomman koulumenestyksen, ja väkivaltatilastojen, taustalla. Kun tytöt kasvatetaan tunnollisiksi kympin tytöiksi ja poikien annetaan vähän nahistella ja hassutella, niin kyllähän se koulumenestyksessä näkyy. Rajoittavat sukupuoliroolit eivät ole hyväksi kenellekään. Pahimmillaan ne aiheuttavat mielenterveysongelmia, kun nuori ei tunne kuuluvansa muottiin. Jos pojat ovat poikia, kovia äijiä ja eivät itke tai näytä tunteita, niin ei myöskään ihme jos nyrkit tuppaa tulemaan esiin nakkikiskan jonossa. Erityisen vaikeaa roolien kanssa voi olla varsinkin silloin, jos ei ole tyttö tai poika vaan jotain näiden kategorioiden väliltä tai ulkopuolelta. Jokaisen tulee saada olla sellainen kuin on. Siksi sukupuolisensitiivinen kasvatus on hyvä asia.
Sukupuoliroolit joutaa roskiin myös meillä nuorisoalalla
Nuoren elämä on oman paikkansa etsimistä yhteiskunnan ja perheen toiveiden, odotusten ja normien viidakossa ja kapinointia niitä vastaan. Nykynuoriso on paljon tiedostavampaa kuin vielä viisi vuotta sitten, ja sukupuolta, seksuaalisuutta ja sukupuolirooleja kyseenalaistetaan, niiden konsepteja venytetään ja perinteisiä käsityksiä vastaan kapinoidaan. Nuorissa on myös tässä asiassa se tulevaisuus. Mutta sitä tulevaisuutta ja hidasta kulttuurin muutosta odotellessa meidän pitää myös nuorisoalalla tehdä osamme ja varmistaa, että emme yritä tunkea näitä vapautuneita nuoria takaisin sukupuolten ahtaisiin lokeroihin.
Meidän täällä nuorisoalla täytyy puhua rohkeasti sukupuolista, sukupuolirooleista ja niihin liittyvistä oletuksista ja odotuksista, sekä reflektoida omaa toimintaamme ja ennakkokäsityksiämme. Meidän täytyy tarjota nuorille kasvupaikkoja, joissa voi menestyä sukupuolestaan riippumatta, johtaa sukupuolestaan riippumatta ja olla ihan sellainen kuin itse haluaa, sukupuolestaan riippumatta. Meidän täytyy kohdata nuoret yksilöinä, ja vastustaa aivojemme tapaa lokeroida. Mutta kuten Maria Pettersson kirjoittaa kirjassa Sinua on petetty (toim. Maria Ohisalo ja Arno Kotro): meissä kaikissa asuu pieni seksisti. Sukupuoliroolit ja niihin liittyvät oletukset ovat meissä, yhteiskunnassamme ja historiassamme niin syvällä, että reflektointi, etuoikeuksiensa tunnistaminen ja itsensä kiinni saaminen turhista oletuksista ei ole helppo tai nopea tie, mutta silti niin hyvin tarpeellinen.
Olen kasvanut nuoriso- ja opiskelijajärjestöissä. Vaikka vihaan siivoamista ja ruuanlaittoa, huomasin usein hoitavani näitä yhteisiä tehtäviä kokouksien ja tapahtumien yhteydessä paljon useammin kuin nuoret miehet. Useassa nuorisojärjestössä johtoon nousevat edelleen paljon useammin miehet kuin muut. Nyt viimeistään on käännettävä katse järjestökulttuuriin ja nostettava ja kannustettava myös nuoria naisia, jos niin ei olla jo tehty.
Sanat rakentavat maailmaa, joten niillä voi myös muuttaa maailmaa. Tehtäiskös vaikka niin, että jos olet koskaan sanonut määrätietoista naista äkäseksi akaksi, hiekkapilluksi tai vaikeaksi muijaksi, lopetat sen nyt. Älä sano että pojat ovat poikia, sillä tytöt, pojat ja kaikki muut ovat paljon enemmän kuin sukupuolensa. Älä sano että pojat eivät itke. Älä kysy nuorelta naiselta perheen perustamisesta. Älä oleta pinkkiin pukeutunutta, pitkähiuksista lasta tytöksi. Kannusta jokaista nuorta tavoittelemaan unelmiaan sen sijaan, että kannustaisit nuorta naista hoiva-alalle ja nuorta miestä insinööriksi. Anna sen tulevaisuuden nyt tulla vaan.
Riikka Tähkävuori
Kirjoittaja on Allianssin viestinnän tuottaja ja feministi, joka harrastaa twerkkaamista, feministisen musiikin tekemistä ja turhien rakenteiden murskaamista.