Ymmärrämme nuorisoalalla työmme merkityksen, ja sen osoittamiseksi myös vaikuttavuudesta puhuminen on alalla lisääntynyt. Syyt alan sisältä nousseeseen vaikuttavuusmittaamisen kehittymiseen ovat olleet nuorisotyön ja tutkimuksen kehittyminen sekä vaikuttavuutta todentavien menetelmien ja lukujen tarve. Tuntuu kuitenkin, että paine kasvaa myös alan ulkopuolelta. Monien muiden yhteiskunnallisten toimijoiden tavoin nuorisoala on joutunut tilanteeseen, jossa olemassaoloa joudutaan vahvemmin perustelemaan ja esittämään argumentteja, jotta valtio ymmärtäisi panostaa vaikeinakin aikoina nuoriin ja nuorisotyöhön. Kun taustalla on kiristynyt taloustilanne, syntyy tunne, ettei nuorisotyön yhteiskunnallista merkitystä ymmärretä.
Muistan asiaan liittyvän – hieman ristiriitaisen – kokemuksen muutaman vuoden takaa, kun osallistuin EU-maiden nuorisotyön asiantuntijatapaamiseen Alankomaissa. Iso-Britanniassa mietittiin tällöin juuri laajaa nuorisotyön rahoituksen leikkaamista perusteluna juuri työn vaikuttavuuden puuttuminen. Samalla muut maat ja me Suomessa esittelimme nuorisotyön vaikuttavuutta todentavia uusia tapoja. Suomessa olemme kuitenkin jo pitkällä ja nuorisotyön laatu, monipuolisuus ja hyöty nuorille sekä yhteiskunnalle ovat niin kiistattomia, että tuntuu ajoittain erikoiselta joutua perustelemaan olemassaoloamme näin vahvasti. Lisäksi herää kysymys siitä, aiheuttaako paine sen, että saatamme loitontua eettisistä toimintatavoista vaikuttavuuden todentamisessa?
Nuorisotyölle on olemassa Nuorisotyön ammattieettiset ohjeet, jotka ilmaisevat asennetta, vastuuta ja suhtautumistapaa työhön. Ohjeiden tehtävänä on kertoa työn tarkoituksesta ja toimintatavoista sekä antaa perustaa pohdinnalle oikeasta ja väärästä. Ohjeet ovat tarkoitettu nuorisotyön ammattilaisille. Ohjeissa puhutaan ammattietiikasta kohtaamisessa nuoren kanssa, nuoren vahvistamisesta ja osallistamisesta. Siitä työstä, johon nuorisotyössä tulee laittaa kaikista eniten aikaa, paukkuja ja resursseja, jotta voidaan vaikuttaa nuorten hyvinvoinnin lisääntymiseen ja nuorisotyön yhteiskunnallisen merkityksen todentamiseen.
Ammattieettisissä ohjeissa kannustetaan myös nuorisotyöntekijöiden aktiiviseen tiedon jakamiseen, hyödyntämiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Tämä on niin vaikuttavuuden todentamisen kuin nuorten ja yhteiskunnan kannalta positiivinen asia. Samalla nuorisotyössä kuluu entistä enemmän aikaa vaikuttavuusosaamisen kehittämiseen ja vaikuttavuuden todentamiseen. Keinot syövät jo hieman sitä kaikkein tärkeintä: työtä nuorten parissa. Myös kilpailu ja mittaamistapojen eriäväisyys näkyvät alalla. Peilailen hieman näitä haasteita kolmen eri eettisen – periaate-eettisen, hyve-eettisen ja seurauseettisen – lähestymistavan kautta.
Periaate-eettinen näkökulma kuvaa rehellisyyttä vaikuttavuuden todentamisessa. Luonnollisesti organisaatiot saattavat helposti paineen alla korostaa omaa rooliaan yhteiskunnallisessa vaikuttavuudessa. Hyvällä viestinnällä saadaan esimerkiksi rahoittaja helposti tekemään johtopäätöksiä organisaation tekemän työn yhteiskunnallisesta merkityksestä. Tällöin saattaa hämärtyä todellisten tulosten ja kehityksen kokonaiskuva. Suuri osa nuorisoalan palvelujen tuottamisesta ja kehittämisestä tapahtuu arkisena toimintana ilman suuria otsikoita työpaikoilla. Nämä teot ja tulokset ovat yhtä vaikuttavia, vaikka ne eivät aina ole yhtä näkyviä. Rehellisyyttä vaikuttavuustyössä on myös mittareiden vajavuuden tunnustaminen.
Hyve-eettisessä lähestymistavassa kysytään, mitä tietyssä tilanteessa tekee hyvin toimiva organisaatio? Organisaatiot ja toimijat saattavat esimerkiksi vertailla itseään toisiinsa ja yrittävät muodostaa sen perusteella käsityksen siitä, miten tulee toimia ja mitä tehdä. Rajoittaako tämä nuorisotyön vapautta ja monipuolisuutta? Ja jos vertaillaan ja pyritään osoittamaan työn vaikuttavuutta tästä näkökulmasta, hämärtyykö meidän oman työn ydin ja nuorten saama hyöty? Vai viekö se itse asiassa oikeaan suuntaan, suuntaan jossa tiedetään mitä on oikeasti vaikuttava nuorisotyö?
Seurauseettisessä lähestymistavassa pohditaan nuorisotyön ja toiminnan vaikutuksia suoraan nuoriin. Mitä hyötyä ja haittaa heille on tietystä toiminnasta? Tämä seurauseettinen näkökulma on meille kaikkein tutuin. Haaste on kuitenkin se, että jos katsomme vain tästä näkökulmasta, voi vaikuttavuus jäädä yksipuoliseksi ja toimintojen kehittäminen hidastua siinä missä nuorten elämismaailma kehittyy huimaa vauhtia. Emme myöskään voi eettisesti ja yksipuolisesti todeta vaikuttavaksi pelkästään eri vaihtoehtojen kustannusten mittaamista. Tällöin todellinen vaikuttavuus kärsii vääjäämättä.
Jatkaessamme nuorisoalan vaikuttavuuden mittaamista yritetään muistaa, ettei vaikuttavuuden todentaminen voi kävellä eettisyyden yli. Yhteistyön lisääminen, kaiken kilpailun poistaminen, nuorisotyön kentän selkeyttäminen ja nuorisoalan yhteiset vaikuttavuuden mittarit ovat mielestäni ensimmäiset keinot, jotka tulisi ottaa käyttöön.
Jonna Laitinen
Kirjoittaja on Allianssin palvelujohtaja, joka vastaa Allianssissa nuorisoalan yhdistämis- ja osaamisen lisäämistoimista sekä vaikuttavuusosaamisen kehittämisestä alalla.