Me Allianssissa haluamme tehdä nuorisoalasta entistä osaavamman, yhtenäisemmän ja vaikuttavamman. Ei mikään helppo ja yksinkertainen – mutta nuorten hyvinvoinnin kannalta oleellinen – tavoite. Yksi keino tuon päämäärän saavuttamiseksi on nuorisoalan vuosittaisten suurtapahtumien järjestäminen.
Uskon vahvasti siihen, että meillä nuorisoalalla toimivilla on vähintään yksi yhteinen päämäärä: pyrimme aktiivisesti tekemään tästä yhteiskunnasta sellaista, jossa yksikään nuori ei jäisi ulkopuolelle.
Tutkimusten mukaan valtaosa nuorista voikin aiempaa paremmin. Samanaikaisesti kuitenkin nuorten eriarvoisuus lisääntyy ja huono-osaisuus kasautuu osalle nuoresta väestöstä. Tämä kehitys meidän tulee pysäyttää. Meidän täytyy pystyä tekemään uusia avauksia, vahvistamaan sektorirajat ylittävää yhteistyötä ja suuntaamaan rajallisia resursseja entistä viisaammin.
Kaikessa tässä avainasemassa ovat päättäjien lisäksi nuorisoalan toimijat. Te kunnissa, järjestöissä ja seurakunnissa toimivat ihmiset, jotka olette nuorten arjessa läsnä, kohtaatte, tuette ja kannattelette, innostatte, aktivoitte ja vaikutatte. Teille me lupaamme tarjota myös seuraavassa nuorisoalan suurtapahtumassa innostusta ja inspiraatiota, ajankohtaisinta tietoa ja koulutusta sekä vertaisuutta ja verkostoja työnne tueksi.
Meillä Allianssissa on jo pitkä perinne laadukkaiden nuorisoalan suurtapahtumien tuottamisesta. Ja siitä perinteestä aiomme pitää kiinni. Aiomme kuitenkin myös tuottaa uudenlaisia sisältöjä, tarjota nykyaikaisia ja innostavia osallistumisen tapoja sekä pitää huolta siitä, että nuorisoala näkyy ja kuuluu, myös eduskuntavaalien alla maaliskuussa 2019.
Seuraavan kerran kokoamme nuorisoalan joukot yhteen NUORI2019 – valtakunnallisille nuorisotyöpäiville 27.-28.3.2019. Ilmoittautuminen tapahtumaan on juuri avattu, lämpimästi tervetuloa!
Siirry ilmoittautumislomakkeelle tämän linkin kautta.
Tiitus Uusoksa
tapahtumatuottaja
Twitter @TiitusU