17-vuotias lukiolainen Siiri Keto kertoo blogissaan kirjoittamisen merkityksestä itsetunnolleen. Blogikirjoitus on osa Allianssin itsetuntokuukautta.
Kun onnistuu kirjoittamaan ylös paperille juuri sen hetkisen tunteen, tulee fiilis, että kaikki ei olekaan ihan sekaisin päässä, vaan että jos asiat pystyy jäsentämään sanoiksi, ne voivat myös järjestyä elämässä. Kirjoittaminen on eräänlaista elämän terapiaa.
Kirjoittaminen on aina ollut minulle keino purkaa ja havainnoida ympäristöäni ja ajatuksiani. Kun näen jotain mielenkiintoista, kaunista tai kutkuttavaa, kirjaan näyn ylös ja myöhemmin alan luomaan sen ympärille tekstiä. Runoissani ja teksteissäni olen esimerkiksi käsitellyt Helsingin kauneutta, kerjäläisten asemaa ja ratikan tunnelmaa. Täysin arkisia asioita siis.
Ennen loin valtavia paineita sille, että kaikkien runojeni tulisi olla mestariteoksia. En uskaltanut tarttua kynän, kun takaraivossa tykytti, että jos paperille ei virtaisikaan Anna-Leena Härkösen tasoista tekstiä, niin olisin surkea kirjoittaja. Kun kirjoittaminen jäi vähälle, en myöskään kehittynyt siinä. Halusin olla taitava kirjoittamaan, sillä nautin siitä, mutta en vain uskaltanut. Koin myös paineita siitä, että läheiseni tiesivät intohimoisen suhteeni kirjoittamiseen, mutta oikeassa elämässä kirjoitin harvoin ja puheeni olivat vain todellisuuden kaunistelua. Se ei tuntunut oikealta eikä reilulta, ei niin minua itseäni kuin läheisiänikin kohtaan.
Viime syksynä liityin sanataideryhmään, jonka kautta olen oppinut, että ihan kaikesta voi kirjoittaa. Ei vain huonosta olosta ja rakkaudesta. Pitää vain painaa lyijy paperille ja laittaa sanoja toistensa perään, vaikka aluksi tuntuisi, ettei tästä mitään tule. Yleensä niistä hulluimmista ja oudoimmista ideoista syntyy juuri ne parhaat tekstit. Esimerkiksi yhdellä tunnilla kirjoitin runon roikkuvista tisseistä ja siitä tuli yksi ehdottomista suosikeistani.
Kirjoittaminen on vaikuttanut itsetuntooni merkittävästi. Uskallettuani jakaa runojani Instagram-tililläni, olen saanut teksteistäni paljon ihanaa palautetta kavereiltani ja muilta tutuiltani. Nämä kehut ovat saaneet minut paljon onnellisemmaksi, kuin kehut esimerkiksi ulkonäöstäni. Kehut siitä, mitä teen ovat merkittävämpiä kuin kehut siitä, miltä näytän.
Kirjoittaminen on minun juttuni. Toiselle viulunsoitto tai korkeushyppy tuo huumaavan ja itsevarman olon. Olon, että minä olen taitava ja minä pystyn. Minulle sen tuo muistikirjani ja suomen kielen sanat sen sivuilla.
junalaiturilla, missä
kuulutukset kompuroivat matkustajien nilkoissa
on kulkusuunta aina avoinna,
ja niitä,
jotka vielä odottavat
riittävää syytä lähteä matkaan.
Siiri Keso
Kirjoittaja on 17-vuotias opiskelija Helsingistä, joka on kiinnostunut eläinten oikeuksista ja ilmastonmuutoksesta. Hänelle tuttu ilmiö on ratikkapysäkin ohi ajaminen, kun ei malta lopettaa kirjan lukemista.