Millaista tunnekirjoa olet todistanut korona-arjen keskellä? Turhautumista, väsymistä, kenties kaipuuta ystävien seuraan? Oletko kertaakaan miettinyt, miten 15-vuotias sinä olisi reagoinut tähän kaikkeen?
Nuoruuteen ikäkautena kuuluu vanhemmista irrottautuminen ja kavereiden merkityksen korostuminen. Näin nuori jäsentää omaa identiteettiään – siis sitä, kuka hän on. Keho ja mieli muuttuvat vauhdilla. Käytös on toisinaan itsekeskeistä ja olo kuolematon, eivätkä vanhemmat useinkaan tajua. Samassa iässä olevat kaverit sen sijaan ymmärtävät. Monelle kavereiden fyysinen läsnäolo ja yhteinen toiminta ovat tärkeitä, lähes elinehto. Epävarmuuden ja pienuuden tunteita voi paeta turvalliseen massaan.
Eikä edes korona pysäytä tätä kehitystehtävää.
Moni yläkouluikäinen ja toisen asteen opiskelija on tällä hetkellä etäopetuksessa, eivätkä he siis tapaa ikätovereita kasvokkain koulupäivän aikana. Sitten pitäisi vielä jaksaa viettää vapaa-aika kotona, jonne kavereitakaan ei välttämättä saa nyt kutsua.
Some- ja pelimaailma auttavat vähän, mutta ei monellekaan korvaa nuokkarille tai kaupungille kokoontumista. Ne nuoret, joita julkisessa tilassa tällä hetkellä kohdataan, ovat pääasiassa sellaisia, jotka eivät normaalioloissakaan ole ohjatun harrastustoiminnan parissa. Heille vapaa-aika on yhtä kuin kaverit kaupungilla. Näin on ollut ennen koronaa ja näin on koronan keskellä.
Nuorisotyö on perinteisesti sijoittunut kodista irtautumisen ja itsenäistymisen kasvuvaiheiden välimaastoon. Aseman Lasten julkiseen tilaan jalkautuvan työn fokus on normaalioloissa nuorten turvallisen, omaehtoisen ajanvieton mahdollistaminen kaupungilla. Mutta entäs nyt kun pitäisi käskeä pysymään kotona ja samalla tukea nuorten kasvua?
Monet toimijat hehkuttavat nuorisotyön digiloikkaa – ja tärkeitä loikkia varmasti onkin tehty. Osa nuorista on löytänyt virtuaalisten kohtaamisten pariin. Rehellisyyden nimissä: jatkuvaa taiteiluahan tämä silti on ollut. Tasapainottelua rajoitusten ja murrosikäisten kasvun tukemisen välillä. Eikä kellään ole selkeitä vastauksia. Nyt on vaikea ennakoida edes kevättä, vaikka ollaan jo huhtikuun kynnyksellä. Saati tulevaa kesää.
Jotain voi silti sanoa: nuoret kaipaavat konkretiaa. Viranomaisviestintä näyttäytyy helposti abstraktina ja vaikeaselkoisena. Saanko mä nyt sakot bussissa, jos unohdan maskin kotiin? Tarkoittaako hallituksen esitys eduskunnalle sitä, ettei kaupungilla saa enää liikkua? Aika usein konkretia tarkoittaa aikuista, joka ojentaa maskin ja muistuttaa turvaväleistä. Ja kaiken keskellä kysyy, mitä kuuluu. Ei vain kerran, vaan uudestaan ja uudestaan.
Miksi ne nuoret eivät vaan pysy kotona? Mikä siinä on, etteivät vanhemmat saa heitä kuriin? Rajoitukset tulee ottaa vakavasti, mutta entäpä jos yrittäisimme ymmärtää nuorten näkökulmaa vähän paremmin? Ehkä niin voisimme vaikuttavammin tsempata nuoria jaksamaan.
Pelkän rajoittamisen vaarana on keskusteluyhteyden katkeaminen. Aurinko ja keväinen sää vetävät nuoria entistä voimallisemmin kokoontumaan ulos. Riskinä on, että nuoret keksivät paikat, joissa aikuisia ei ole ollenkaan – ennen kuin jotain on sattunut. Rajoitusten keskelle tarvitaan kipeästi ymmärrystä. Muuten todistamme pian aikuisten ja nuorten hippaleikkiä, jossa aikuiset ovat aina pari askelta jäljessä.
Eliisa Ahlstedt & Susanna Ylimys, Aseman Lapset ry
Kirjoittajat työskentelevät Aseman Lasten löytävässä nuorisotyössä, jossa pääkaupunkiseudulla jalkaudutaan nuorten pariin kauppakeskuksiin, julkisen liikenteen risteyskohtiin sekä muualle julkisiin tiloihin, missä nuoret viettävät aikaansa. Näin ollaan nuorten saatavilla ja tarvittaessa puututaan riskitilanteisiin.
Tällä hetkellä työntekijät jalkautuvat yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa erityisesti Helsingin keskustan alueella, kauppakeskus Triplan ympäristössä sekä Itä-Helsingissä, tarpeen mukaan myös muualla pääkaupunkiseudulla. Lue lisää www.asemanlapset.fi.