Kahdeksanvuotiaana olin onneni kukkuloilla – viimeinkin pääsin partioon! Nyt yhdeksän vuotta myöhemmin olen taas into piukeana aloittamassa uutta kautta ja toivottamassa uudet kokemukset ja kaverit tervetulleiksi.
Usein kuulen kysymyksen “Miksi kukaan jaksaa harrastaa partiota?”. Yksi syy on onnistumisen ja itsensä ylittämisen tunne kerta toisensa jälkeen.
Partiossa vastuuta saa jo nuorena ja olen oppinut, ettei sitä tarvitse pelätä. Vaikka minulle annetut saappaat tuntuvatkin joskus suurilta, tiedän, että ympäröivät ihmiset ovat tarpeen tullen tukemassa. Parasta on huomata, että valtaisilta tuntuneet saappaat ovat lopulta juuri sopivat ja olen onnistunut ylittämään itseni.
Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo
Miellän monet asiat partiossa pieniksi (tai isommiksi) projekteiksi. Hyvä esimerkki voisi olla oman ryhmän retki. Prosessiin kuuluu suunnittelu, ruokaostokset, tiedottaminen ja pakkaaminen. Lopulta kaikki kulminoituu viikonloppuun, jonka saan viettää kansallispuistossa lasten kanssa. Sunnuntaina palatessa jokaisen huulilla on hymy ja olen saanut johtajaparin kanssa jakaa yhteisen onnistumisen.
Jos onnistuminen on upeaa, sen jakaminen yhdessä muiden kanssa on jotakin vielä parempaa! Lähdimme Haltille vaeltamaan, mutta vastoinkäymisten takia näytti siltä, ettemme ikinä pääsisi huipulle. Kuitenkin puolitoista vuorokautta ja lähes 50 kilometriä myöhemmin löysimme itsemme Suomen korkeimmalta kohdalta – yhdessä – ja tunne oli mitä mahtavin.
Arjen pieniä iloja
Olen johtanut ryhmää kolmen vuoden ajan. Olen päässyt seuraamaan ryhmän toimintaa ja samalla kehittynyt itse johtajana. Jokainen viikkotapaaminen vaatii suunnittelua ja valmistelua, mutta se ei ole vaikeaa, kun parin kanssa pääsee yhdessä ideoimaan ja toteuttamaan villeimpiäkin haaveita. Usein tapaamisen jälkeen kävelen kotiin hymyillen ja voin olla tyytyväinen, koska kokous oli onnistunut ja pystyin tarjoamaan lapsille mahdollisuuden kokea uusia asioita. Olen myös itse kehittynyt valtavasti ryhmänohjaajana ja nykyään on entistä helpompaa saada tapaamisista onnistuneita.
Välillä asiat eivät mene ihan suunnitellulla tavalla, vaan polttopuut ovat märkiä tai teltasta puuttuukin osia. Partiolaisille nämä ovat vain mutkia polulla ja yhdessä keksitään aina ratkaisu kaikkeen. Vaikka asiat eivät olisikaan täydellisesti, on mahdollista kokea onnistumisia, kun ongelmat selätetään.
Juuri erilaiset haasteet auttavat ihmistä kasvamaan. Tämän takia tykkään siitä, että saan vastuuta ja pääsen kehittämään itseäni. Olen ylittänyt itseni lukemattomia kertoja: ensimmäisten sytykkeiden vuoleminen, lehtijutun kirjoittaminen tuhansille, suunnistaminen yöllä, tapahtumien järjestäminen,… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. En usko, että mikään muu harrastus olisi koskaan voinut antaa minulle mahdollisuutta näin moniin uskomattomiin kokemuksiin.
Milla Muhonen
Kirjoittaja harrastaa partiota Kilon Kipinät -lippukunnassa Espoossa.