Hallitus leikkaa valtiontaloudesta miljardeja ja toistelee, kuinka vaikeaa säästöpäätösten tekeminen on. Tunnetasolla se on varmasti totta: yhdellekään inhimilliselle toimijalle ei ole helppoa ottaa toisilta pois jotain heille tärkeää. Prosessina tähänastiset leikkaukset eivät kuitenkaan ole olleet vaikeita tehdä. Ne ovat vain rahasummia, jotka on vedetty yli tai joita on kavennettu sopivalla prosenttiluvulla. Tärkeintä tuntuu olevan, että parin seuraavan vuoden aikana viivan alle jäävä säästö täsmää tavoitteeseen.
Hallitus johtaa Suomea, ja johtaminen on aina vaikea laji. On kyettävä muodostamaan kokonaiskuva nykyisyydestä, maalaamaan kiinnostava visio tulevaisuudesta ja asettamaan selkeät tavoitteet, joiden kautta sinne edetään. Sitten alkaa vaikein: kun resurssit eivät riitä kaikkeen toivottuun, johtajien on valittava, mihin keskitytään ja mistä luovutaan. Hyvin johdetussa kokonaisuudessa kaikkien valintojen täytyy olla sellaisia, jotka tukevat haluttuun tulevaisuuteen pääsemistä.
Jos asettaa tavoitteeksi “vahvan ja välittävän Suomen”, jossa “jokaisella lapsella ja nuorella on edellytykset rakentaa hyvää elämää ja tavoitella unelmiaan”, kannattaako silloin leikata juuri nuorten tutkitusti tarvitsemista palveluista, tuesta ja etuuksista? Kannattaako jättää käyttämättä rahaa juuri niihin toimiin, jotka tutkimusten mukaan ovat nuorten tulevaisuususkon kannalta kriittisimpiä? Tai kannattaako investoida aloille, jotka eivät ole lyhyellä eivätkä pitkällä aikavälillä taloudellisesti kestäviä? Ei tietenkään. Niin ollaan kuitenkin nyt tekemässä – ilman kestäviä arvioita päätösten vaikutuksista. Leikkaaminen on tosiaan helppoa, jos valintoja ei tarvitse perustella muulla kuin korkeintaan omien äänestäjien oletetulla tyytyväisyydellä.
On selvää, ettei vuosikymmeniä sitten rakennettu hyvinvointiyhteiskuntamme ole enää kunnossa. Sitä ei ole osattu uudistaa reippaalla kädellä aiemmin, eikä niin näytetä tekevän nytkään. Missä ovat ne vaikuttavat rakenteelliset uudistukset, joita hallituspuolueet lupailivat vaaleissa ja niiden jälkeen? Jos vain leikkaa, näivettää – kuin jättäisi vanhan kasvimaan kastelematta, mutta samalla uuden maan muokkaamatta ja siemenet kylvämättä.
Esimerkiksi nuorten historiallisen huonoa tilannetta ei voi parantaa kestävästi, jollei nuorten hyvinvointiin liittyvien politiikkatoimien johtamista uudisteta perusteellisesti. Nyt ne on ripoteltu useaan eri ministeriöön, mikä johtaa kokonaiskuvan puutteeseen ja tehdyn työn tehottomuuteen. Rahaa ei siis välttämättä tarvita lisää, jos sen käyttöä johdettaisiin nykyistä paremmin. Muutoksen mahdollistavia kirjauksia löytyy hallitusohjelmasta, mutta niiden toimeenpanoa ei ole edistetty käytännössä lainkaan.
Hallituksessa on pääosin hyviä ja fiksuja ihmisiä – toivon, että tulevien viikkojen teot osoittavat heidät myös hyviksi johtajiksi.
Anna Munsterhjelm
Kirjoittaja on Nuorisoalan kattojärjestön toiminnanjohtaja.
anna.munsterhjelm@nuorisoala.fi
