Mikael Lehtonen: Nuorille tarvitaan vaikuttajakoulutusta

Blogit 25.11.2022

“Miten löytää oma paikkani vaikuttajana?” “Mitä osaan nyt hyvin ja missä voisin vielä kehittyä?” “Mitä yhteistä on minun ja muiden nuorten vaikuttajien työssä?” “Mitä tehdä silloin, kun tuntuu, ettei jaksa?” Muun muassa näihin kysymyksiin pyrimme vastaamaan tänään ja huomenna Allianssin järjestämässä Erasmus+-rahoitteisessa Nuorten vaikuttajakoulutuksessa, jonka toisen toteutuksen toinen koulutusviikonloppu on parhaillaan käynnissä. 

Hyppäsin itse mukaan vaikuttajakoulutuksen järjestäjäksi viime elokuussa aloittaessani työt Allianssissa ja koulutusta järjestäessäni olen huomannut, että sille on todellinen tarve. Kun toimin itse vaikuttajaurani alussa Tampereen nuorisovaltuustossa ja Suomen lukiolaisten liitossa, olisin mielelläni osallistunut tämän tapaiseen koulutukseen erityisesti kahdesta syystä: 

1. Koulutuksessa pääsee verkostoitumaan eri ikäisten ja eri taustoista tulevien vaikuttajien kanssa. Koulutuksen tavoitteena onkin auttaa nuoria ymmärtämään sektorirajat ylittävän yhteistyön ja luottamuksen merkitys ja mahdollistaa verkostojen luominen. Lisäksi koulutuksessa hahmottuu oma paikka yhteiskunnallisena vaikuttajana ja nuoren sukupolven äänen käyttäjänä, sillä koulutuksen käytyään vaikuttajanuoret hahmottavat paremmin oman paikkansa ja oman taustaryhmänsä osana laajempaa kokonaisuutta nuorten osallisuuden, hyvinvoinnin ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämisessä. 

2. Koulutus antaa mahdollisuuden jäsentää omaa osaamista sekä antaa työkaluja oman osaamisen kehittämiseen. Koulutuksen keskeisen rungon muodostavat osallistujien keskustelut eri vaikuttamisen konkarien kanssa niin esimerkiksi politiikasta kuin kansalaisjärjestöistäkin, mikä auttaa osallistujia ymmärtämään politiikan ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kokonaisuuden paremmin. Lisäksi koulutuksessa käsitellään media- ja esiintymistaitoja sekä johtamista. Koulutuksessa annetaan osallistujille myös mahdollisuus reflektoida omaa osaamistaan ja pohtia omia tavoitteitaan niin koulutuksen aikana kuin sen jälkeenkin. Tarkoitus on auttaa jäsentämään niin omia vahvuuksia kuin kehitettäviäkin kohtia ja antaa työkaluja näiden taitojen kehittämiseen itsenäisesti. 

Sen lisäksi, että nämä asiat ovat tärkeitä koulutuksen osallistujille yksilötasolla, on niillä myös laajempi merkitys. Nuorten vaikuttajakoulutuksen järjestäminen tukee Allianssin strategisia painopisteitä, sillä tavoitteenamme on sekä luoda vahva ja yhtenäinen nuorisoala, vahvistaa alan osaamista että vaikuttaa nuorisoalan ja nuorten puolesta. Näihin tavoitteisiin pyrimme koulutuksessa keskustelulla, toistemme ajatusten haastamisella sekä yhteisillä oivalluksilla.

Mikael Lehtonen

Kirjoittaja on nuorisoalalla kasvanut Allianssin osaamisen asiantuntija, jonka mielestä kaikki on opittavissa, niin pipon virkkaaminen kuin hallitusohjelmavaikuttaminenkin.


Avainsanat:


Katso myös