Tällä viikolla sosiaalisessa mediassa on kampanjoitu kertomalla millainen Suomi olisi ilman nuorisotyötä. Moni nuorisoalan toimija on jakanut viestiä ja kertonut montako kohtaamista olisi vähemmän tai moniko nuori jäisi ilman harrastustoimintaa, jollei nuorisotyötä olisi. Taustalla on nuorisoalan kattojärjestö Allianssin päättäjille suunnattu kampanja nuorisoalan rahoituksen puolesta. Luvut ovat herättäneet myös keskustelua.
Nuorisotyö on totta kai paljon enemmän kuin vain numerot. Kohtaamisen merkitys, ryhdin oikeneminen tai se, että nuori uskaltaa katsoa silmiin puolen vuoden jälkeen on jotain, joka ei numeroiksi ja euroiksi taivu. Me nuorisoalan tekijät tiedämme tämän hyvin. Tiedämme, että siinä, missä toiselle riittää parin tunnin tapaaminen, toinen tarvitsee rinnalla kulkijaa vuosia. Luvut ovat parhaimmillaankin vain osatotuus.
Poliittisessa päätöksenteossa kuitenkin tykätään numeroista. Eurot, kävijämäärät ja neliöt kiinnostavat. Montako nuorta per työntekijä kohdattiin tai moniko nuori hyödynsi tiloja? Päättäjät haluavat lukuja, ja meidän tulee ne heille voida antaa. Nuorisoalan rahoitus on vahvasti julkisen rahoituksen varassa. Numeroissa on aina kyse myös siitä, että yhteiskunnan varoja käytetään vastuullisesti ja että resurssit kohdentuvat oikein. Meidän pitää voida kertoa mitä käytetyillä rahoilla on saatu aikaan.
Vaikka rahaa olisi reilusti enemmän, jouduttaisiin nuorisotyössä silti pohtimaan mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Ne harvoin ovat helppoja valintoja. Panostetaanko palveluissa sinne, missä on paljon nuoria ja siten todennäköisesti tarvettakin, vai sinne, missä nuoria on vähemmän, mutta todennäköisesti myös mahdollisuuksia heikommin? Kumpi on yhdenvertainen ratkaisu? Tai jos jotain pitää karsia, niin kummasta kannattaa karsia? Luvut ovat aina myös johtamisen ja kehittämisen väline.
Montako nuorta on riittävästi nuoria?
Sosiaalisessa mediassa on viime päivinä keskusteltu siitä johtaako tilastointi nuorisotyön sisäiseen kilpailuun. Jos se näin tekee, niin silloin emme itse näe työmme arvoa. Meidän tulee pystyä viestimään työstämme paitsi lukujen, niin myös tavoitteiden, merkityksen ja vaikutusten kautta. Meidän tulee osata kertoa miksi joskus kymmenen nuoren kohtaaminen on tärkeämpää kuin sadan ja miksi nuorisotyöntekijällä tulee olla aikaa kohdata nuori rauhassa ja kiireettä. Näistä asioista puhuminen ja näistä viestiminen ovat osa ammatillista osaamista.
Nuorisoalan kentällä tehdään monenlaista työtä. Toisen työssä nuoria kohdataan suuria määriä, toisessa roolissa taas tehdään intensiivisempää ja pitkäjänteisempää työtä. Kummatkin ovat tärkeitä, kumpaakin tarvitaan. Meidän tulee osata kertoa erilaisista toimintaympäristöistä, erilaisista nuorista ja erilaisista tuen tarpeista. Jos sen sijaan kisaamme keskenämme määrillä, epäonnistumme.
En ole huolissani, jos raportoitujen kohtaamisten määrä ylittää nuorten määrän. Sen pitäisi oikeastaan olla tavoite. Toisinaan kuulee sanottavan, että yksi turvallinen aikuinen voi riittää. Kyllä, näin on, mutta tiedämme ehkä vasta vuosikymmenten kuluttua kuka se yksi oli, joka sai aikaan ratkaisevan vaikutuksen. Siksi tarvitaan yhden nuoren elämään monta aikuista ja monta kohtaamista. Siksi soisin, että nuorisoalan raportoitujen kohtaamisten määrä olisi moninkertaisesti yli nuorten määrään.
Nuoret ovat se syy
Moni hakeutuu nuorisoalalle nuorten takia. Se on tämän työn ydin. Työtyytyväisyyttäkin mitatessa nostamme työn hyväksi puoleksi nuoret. Haluamme kohdata nuoria ja tehdä merkityksellistä työtä. Ei nuorisoalalle hakeuduta siksi, että saataisiin tilastoida ja raportoida, mutta nekin ovat kiinteä osa tätä työtä. Johtajien tehtävä on kertoa miksi tilastointia tarvitaan, mihin lukuja käytetään ja millaisia tulkintoja niistä tehdään. Johtajien tehtävä on myös huolehtia, että tilastointiin ja raportointiin on resurssoitu työaikaa, että järjestelmät ovat tarkoituksenmukaisia, ja että raportointia tekevillä on riittävä osaaminen sen tekemiseen. Nuorisotyöntekijöiden tehtävä puolestaan on kertoa, että luvut ovat vain osa totuutta, ja tehdä näkyväksi se, mitä luvuista ei näe.
Jollemme mittaa ja arvioi työtämme, mistä tiedämme tekevämme oikeita asioita? Mistä tiedämme käytämmekö alan vähät resurssit oikein tai teemmekö asioita, joilla on vaikutusta? “Musta tuntuu” on huono kehittämisen lähtökohta. Jos jossain toiminnassa käy kuukausi toisensa jälkeen vain viisi nuorta, on syytä arvioida toiminnan kannattavuutta. Se luku viisi ei sitä vielä yksin kerro. Voi olla, että tämä oli taloudellisesti ja sosiaalisesti kannattava investointi, mutta jossain toisessa tilanteessa voi olla, että tällöin vain hukkaamme resursseja. Tätä keskustelua meidän tulee voida käydä. Siihen sisältyy arvostelulle alttiiksi laittamista ja kyseenalaistamista. Se ei ole kuitenkaan syy olla keskustelematta.
Minullekin tämän työn suola ovat nuoret. Heidän takiaan olen aina tätä työtä tehnyt. Toivon, että mahdollisimman moni nuori saisi rinnalleen luotettavia aikuisia, turvallisia yhteisöjä, harrastuksia ja ystäviä, ympäristöjä, joissa kasvaa ja kehittyä. Toivon, että emme hukkaa resursseja, vaan että teemme asioita, joilla on vaikutusta. Toivon, että voimme myös kertoa päättäjille ja muille siitä tärkeästä työstä jota teemme, ja tehdä näkyväksi työmme merkityksen. Siihen tarvitsemme lukuja, mutta myös tarinoita lukujen takana.
Tuija Kautto
Kirjoittaja on Allianssin palveluista vastaava johtaja.
