Hei opettaja, nuorisotyöntekijä tai muun nuorten ryhmän vetäjä! Tervetuloa vastaamaan nuorten kanssa Euroopan unionin nuorisodialogiin.
Nuorisodialogi tarkoittaa nuorisoasioita käsittelevää nuorten ja EU:n päätöksentekijöiden välistä yhteydenpitoa, jolla halutaan edistää nuorten ja nuorisojärjestöjen vuoropuhelua EU:n päättäjien ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Vuoropuhelua toteutetaan monin keinoin, ja vuosittain nuorille järjestettävät kyselyt ovat yksi tapa toteuttaa sitä. Suomessa vuoropuhelun järjestämisestä vastaa Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi.
Tällä hetkellä käynnissä on dialogin 9. sykli, jonka teemana on Kestävä ja vihreä Eurooppa (A Sustainable and Green Europe). Kyselyn tuloksia viedään eteenpäin päättäjille, ja niiden perusteella tehdään suosituksia käsittelyssä olevan aiheen edistämiseksi. Nuorisodialogi perustuu EU:n nuorisostrategiaan 2019-27.
Kyselyyn vastaaminen vie noin 10 minuuttia. Vastanneiden kesken arvomme 20 kpl leffalippuja. Vastauksia ja yhteystietoja ei käsitellä yhdessä.
Kysely on avoinna 31.8.2022 saakka.