Uutiset

Ilman nuoria meillä ei ole mitään, muistutetaan tänään alkavassa nuorisoalan eduskuntavaalikampanjassa

Uutiset 18.10.2022

Kuka hoitaa meitä, kun olemme vanhoja? Kuka perustaa perheitä tulevaisuuden Suomessa? Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssin tänään tiistaina käynnistyvässä, eduskuntavaaleihin asti jatkuvassa kampanjassa kysytään, kuka kantaa vastuuta tulevaisuuden Suomessa, jos nuoria ei ole. Kampanjan kuvissa ja videoissa tarkastellaan tulevaisuutta eri ammattien ja ryhmien näkökulmasta.

Nuorten hyvinvointi on edellytys koko yhteiskunnan pärjäämiselle tulevaisuudessa, kampanjalla halutaan muistuttaa. Nuorten ikäluokkien koko on pienentynyt jatkuvasti: 2000-luvulla syntyy noin puolet vähemmän lapsia kuin 50 vuotta aiemmin. Samalla työkyvyttömien nuorten määrä lisääntyy. Suomessa on tällä hetkellä noin 60 000 syrjään jätettyä nuorta, ja jopa joka neljäs nuori kärsii mielenterveyden häiriöistä. Työkykyisiä aikuisia on siis tulevaisuudessa yksinkertaisesti liian vähän, jollei nuorten tilanteeseen puututa voimakkaasti. 

“Ilman nuoria meillä ei ole mitään – ei veronmaksajia, ei vastuunkantajia, ei vanhemmista ikäpolvista huolehtijoita. Nuorten laiminlyömisellä on kohtalokkaat seuraukset paitsi inhimillisesti, myös kansantaloudellisesti. Tulevaisuuden Suomi voi tasan yhtä hyvin kuin nykypäivän nuoret. Siksi nuorten hyvinvointi on nostettava tulevan hallitusohjelman tärkeimmäksi kärjeksi”, vaatii nuorisoalan kattojärjestö Allianssin toiminnanjohtaja Anna Munsterhjelm.

Nuorten hyvinvointiin liittyvät ongelmat ovat monimutkaisia, ja nykyisten oireiden hoitamisen lisäksi on olennaista puuttua niiden juurisyihin. Nuorisoala esittää hallitusohjelmaan kirjattavaksi suurta nuorisopakettia, joka koostuisi neljästä osiosta: nuorten tulevaisuustakuusta, nuorten hyvinvoinnin uudesta johtamisjärjestelmästä, nuorten ottamisesta osaksi valtakunnallista päätöksentekoa ja koronapandemian synnyttämän hyvinvointivajeen paikkaamisesta. 

“Rahaa tarvitaan, mutta vielä enemmän rohkeutta ja sitkeyttä johtaa paremmin ja tehdä systeemisiä muutoksia. Kaikki tämä on mahdollista tehdä tulevalla hallituskaudella, jos vain tahtoa piisaa”, sanoo Munsterhjelm. 

“Kaikki ei ole vielä mennyt, mutta kaikki menee, jollei nuorten hyvinvoinnin suuntaa käännetä nopeasti. Tuleva eduskunta ja hallitus päättävät, johdetaanko Suomea rohkeasti tulevaisuuteen katsoen vai vaikeimmat ongelmat maton alle lakaisten.”

Kampanjasivusto ilmannuoria.fi

Nuorisoalan hallitusohjelmatavoitteet – Suuri nuorisopaketti

Lisätietoja

Paiju Pajunen, eduskuntavaalien projektipäällikkö
Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi
paiju.pajunen@nuorisoala.fi
050 4007 200

Katso myös