Nuorisoala ry:n työntekijät vierailivat vuonna 2024 jälleen useassa kunnassa tutustumassa paikalliseen nuorisotyöhön ja nuorten palveluihin. Tapaamisista piirtyi kuva nuorisotyöstä, jossa tehdään korkealla motivaatiolla asioita paremman tulevaisuuden puolesta.
Kuntien nähtiin toimivan nuorten näkökulmasta pääsääntöisesti hyvin. Osa nuorisopalveluiden tekijöistä iloitsi kunnan panostuksista nuorii. “Kunnan päättäjät ovat aidosti nuorten puolella”, toistui parissakin kunnassa. Nuorisopalveluiden kyky tavoittaa nuoria sai kiitosta, samoin nuorisotilojen määrä ja sijainnit. Poikkihallinnollista yhteistyötä kiiteltiin ja työntekijöiden pysyvyys nähtiin vahvuutena. Kuntien itsensä sanoittamat onnistumiset nuorisotyössä ovat moninaisia. Usea kunta nosti onnistumiseksi nuorten tavoittamisen, koulunuorisotyön kehittymisen ja monialaisen yhteistyön. Myös aktiivisen kansalaistoiminnan tukeminen ja lisääminen kunnan alueella oli paikoitellen onnistunut.
Haasteet vaihtelivat kunnan koosta ja maantieteellisestä sijainnista riippuen
Toisaalla nuorten määrän kasvu aiheutti haasteita, toisaalla puolestaan ikäluokkien pieneneminen. Maaseutumaisten nuorten palveluista keskusteltiin osassa vierailuja paljon. Yhteiskunnalliset uudistukset aiheuttivat huolta. Vuoden 2025 alussa toteutunut TE2024 -uudistus, jossa työllisyyspalveluiden hoito siirtyi kuntien vastuulle, sekä hyvinvointialueiden osittain vielä hieman yskien käynnistynyt toiminta mietityttivät. Koulunuorisotyöhön kaivattiiin pysyvyyttä ja selkeyttä. Ilkivalta ja nuorten häiriökäyttäytyminen, jossain tapauksissa myös jengit, puhututtivat kaikenkokoisissa kunnissa. Nuorten päihteiden käyttö huoletti, mutta hieman yllättäen mielenterveydestä puhuttiin nyt vähemmän, mikä voi johtua asian laajasta käsittelystä kentällä muutoin. Rekrytointivaikeudet nosti aiempaa useampi kunta esiin vuoden 2024 vierailuilla.
Osaamisen kehittämisessä nousivat tutut teemat, kuten yhdenvertaisuus, päihteet ja nepsy-osaaminen. Uudenlaisia avauksiakin kuultiin. Vierailuilla keskusteltiin muun muassa yritysyhteistyöhön liittyvän osaamisen kasvattamisesta kunnallisessa nuorisotyössä sekä osallisuuteen liittyvien teemojen laajentamisesta nuorisovaltuustoa ja äänestämistä pidemmälle. Osaamista kaivattiin lisää myös eri kulttuureista ja uskonnoista.
Nuorten osallisuuden toteutumisessa kunnat puhuivat pitkälti nuorisovaltuustojen toiminnasta, mutta laajemmin osallisuusrakenteet ja erilaisten nuorien tavoittaminen osallisuusnäkökulmasta koettiin haastavaksi. Etenkin nuorivaikutusten arvioinnissa ja muodollisissa osallisuusrakenteissa koettiin kehitettävää.
Yhteistyö koettiin kunnissa sekä haasteeksi että onnistumiseksi
Moni kohdattu kuntatoimija kiitteli yhteistyötä seurakuntien ja järjestöjen kanssa, mutta siinä nähtiin myös haasteita resurssien vähenemisestä johtuen. Yhteistyö oli vähentynyt tai jopa loppunut kokonaan. Hyvinvointialueen kanssa yhteistyö ei ollut vielä käynnistynyt kunnolla ja paikoitellen sitä ei ollut lainkaan. Yhteistyöhön hyvinvointialueiden kanssa kohdistui kuitenkin paljon toiveita ja odotuksia.
Nuorisoala ry:n työntekijöille vierailuilta välittyi ennen kaikkea nuorisopalveluiden ylpeys omasta työstään. Toimintoja haluttiin esitellä laajasti ja tapaamisille oli varattu reilusti aikaa. Vierailuilla kohdattiin monta suorasanaista ja vahvaa nuorten puolustajaa. Silti useampikin vierailija jäi miettimään osataanko kunnissa riittävästi kertoa kaikesta siitä hyvästä työstä, jota nuorisopalveluissa tehdään, ja miten päättäjät ja media saavat tietoa. Tässä tunnistettiin myös osaamisen kehittämisen paikka, vaikka kuntatoimijat eivät tätä itse esiin tuoneetkaan.
Nuorisoala ry:n työntekijät käyvät jälleen vuonna 2025 tutustumassa suomalaiseen nuorisotyöhön kunnissa, seurakunnissa ja järjestöissä. Mikäli teidän kuntanne haluaisi ottaa vieraita vastaan ja kertoa toiminnastanne, niin olkaa yhteydessä palvelujohtaja Tuija Kauttoon (tuija.kautto@nuorisoala.fi). Otamme kutsuja vastaan mahdollisuuksien mukaan.