Lausuimme valtionavustuslain muuttamisesta: lakiluonnos perustuu puutteelliseen vaikutusten arviointiin yleishyödyllisten yhdistysten ja säätiöiden osalta

Lausunnot 5.8.2021

Lausuimme 5.8.2021 valtiovarainministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi valtionavustuslain muuttamisesta. Arviomme mukaan lakiluonnos perustuu erittäin puutteelliseen vaikutusten arviointiin valtionavustuksia saavien yleishyödyllisten yhdistysten ja säätiöiden osalta. Koska esitettyjen muutosten taustalla on pyrkimys kitkeä nimenomaan yritystoiminnassa esiintyvää harmaata taloutta, katsomme, että esitetyt muutokset olisi tarkoituksenmukaisempaa sisällyttää taloudelliseen toimintaan myönnettävän tuen yleisistä edellytyksistä annettuun lakiin kuin valtionavustuslakiin.

Alla lausuntomme kokonaisuudessaan:

Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi valtionavustuslain muuttamisesta
Viite: Lausuntopyyntönne 28.5.2021 (VN/1236/2021)

Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry edistää nuorten osallisuutta yhteiskunnassa sekä kouluttaa, palvelee ja tuo yhteen järjestöissä, kunnissa ja seurakunnissa työtä tai vapaaehtoistyötä tekevät nuorisoalan toimijat. Allianssin jäseninä on yli 140 nuorisojärjestöä ja muuta nuorisoalalla toimivaa yhteisöä – käytännössä kaikki Suomessa toimivat nuorisoalan järjestöt.

Kiitämme valtiovarainministeriötä mahdollisuudesta lausua otsikossa mainitusta luonnoksesta hallituksen esitykseksi sekä lausumme valtiovarainministeriölle kunnioittaen seuraavaa: 

1 Allianssin lausunnon keskeinen sisältö

  • Arviomme mukaan lakiluonnos perustuu erittäin puutteelliseen vaikutusten arviointiin valtionavustuksia saavien yleishyödyllisten yhdistysten ja säätiöiden osalta.
  • Koska esitettyjen muutosten taustalla on pyrkimys kitkeä nimenomaan yritystoiminnassa esiintyvää harmaata taloutta, katsomme, että esitetyt muutokset olisi tarkoituksenmukaisempaa sisällyttää taloudelliseen toimintaan myönnettävän tuen yleisistä edellytyksistä annettuun lakiin kuin valtionavustuslakiin.
  • Pidämme hyväksyttävinä luonnoksen 7 a §:n 1 ja 2 momentin rajoituksia siltä osin, kun ne kohdistuvat valtionavustuksen hakijaan itseensä. Arviomme mukaan valtionavustuksia hakevat yleishyödylliset yhteisöt kykenevät ilmoittamaan tältä osin esitetyt tiedot ilman kohtuutonta työmäärän lisääntymistä.
  • Vastustamme voimakkaasti luonnoksen 7 a §:n 1 ja 2 momentin rajoituksia siltä osin, kun ne kohdistuvat valtionavustuksen hakijana olevan yleishyödyllisen yhdistyksen tai säätiön johtohenkilöihin. Esitetty velvollisuus soveltuu huonosti harmaan talouden torjuntaan yleishyödyllisessä toiminnassa ja arviomme mukaan se asettaisi yhdistyksille ja säätiöille joissakin tapauksissa jopa mahdottoman hallinnollisen taakan.

2 Esitettyjen muutosten vaikutukset

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtionavustuslakia (688/2001) siten, että lakiin lisättäisiin säännökset valtionavustuksen myöntämisen ja maksamisen rajoituksista. Laissa lueteltaisiin olosuhteet, joiden vallitessa valtionavustusta ei ilman erityisen painavaa syytä voisi myöntää tai jolloin avustus voitaisiin jättää myöntämättä. Valtionavustuslakiin ehdotetaan lisättäväksi myös säännös valtionapuviranomaisen oma-aloitteisesta tietojen luovuttamisesta toiselle viranomaiselle. Luonnoksen mukaan esitys liittyy hallitusohjelman tavoitteisiin vauhdittaa harmaan talouden vastaisia toimia. 

Nuorisojärjestöjen toimintaedellytysten kannalta kriittisin kohta esitysluonnoksessa on esitetty uusi pykälä 7 a §. Valtionavustuksen myöntämisen rajoitukset. Esitysluonnoksen mukaan tarkoituksena on, että valtionavustuksen hakija antaisi jatkossa osana jokaista valtionavustushakemustaan tiedot, koskeeko hakijaa itseään tai jotakuta sen johtoon kuuluvaa henkilöä esitysluonnoksessa mainittu valtionavustuksen myöntämisen rajoitus. Vastaava selvitys pyydettäisiin myös maksatusvaiheessa, jos valtionavustus ei tulisi maksettavaksi kokonaan valtionavustuspäätöksen yhteydessä.

Arviomme mukaan valtionavustuksia hakevat yhdistykset kykenevät ilmoittamaan esitetyn 7 a §:n 1 ja 2 momentin mukaiset tiedot ilman kohtuutonta työmäärän lisääntymistä siltä osin, kun ne kohdistuvat valtionavustuksen hakijaan (yhdistykseen) itseensä. Sen sijaan vastustamme voimakkaasti luonnoksen 7 a §:n 1 ja 2 momentin rajoituksia siltä osin, kun ne kohdistuvat valtionavustuksen hakijana olevan yleishyödyllisen yhdistyksen tai säätiön johtohenkilöihin. Arviomme mukaan velvollisuus vaadittujen tietojen selvittämiseen ja ilmoittamiseen yhdistyksen tai säätiön luottamus- ja operatiivisen johdon osalta asettaisi yhdistyksille ja säätiöille peruslemattoman ja kohtuuttoman sekä joissakin tapauksissa jopa täysin mahdottoman hallinnollisen taakan. 

Esitetty säännös johtaisi käsityksemme mukaan tilanteeseen, jossa minkä tahansa kokoinen yhdistys, joka hakee minkä tahansa suuruista valtionavustusta, tulisi selvittää toiminnanjohtajansa tai hänen sijaisensa, jokaisen hallituksensa jäsenen ja varajäsenen sekä mahdollisen muun ylimpään johtoon kuuluvan henkilön osalta, onko kyseinen henkilö: 
1) valtionavustuksen hakemista edeltävän kolmen kalenterivuoden aikana laiminlyönyt toistuvasti tai huomattavissa määrin veroihin, lakisääteisiin eläke-, tapaturma- tai työttömyysvakuutusmaksuihin taikka Tullin perimiin maksuihin liittyvien rekisteröimis-, ilmoitus- tai maksuvelvollisuuksiensa hoitamisen
2) onko hänellä maksukykyynsä nähden vähäistä suurempia velkoja perittävänä ulosotossa tai velkoja, jotka on palautettu ulosotosta varattomuusestetodistuksin
3) onko hänet asetettu konkurssiin tai onko konkurssiin asettamista koskeva asia vireillä tuomioistuimessa
4) onko hänet määrätty liiketoimintakieltoon tai väliaikaiseen liiketoimintakieltoon.

Esitetty velvollisuus lisäisi, kuten todettua, kohtuuttomasti, pienten yleishyödyllisten yhteisöjen osalta jopa mahdottomissa määrin, yhdistysten ja säätiöiden hallinnollista taakkaa. Lakiesitysluonnoksesta ei tule esille, miten nämä toimet edistäisivät merkittävissä määrin itse lain tarkoitusta eli harmaan talouden torjuntaa. Meillä ei ole tiedossa tapauksia, joissa näillä toimin nuorisojärjestöjen piirissä olisi voitu estää harmaata taloutta.

Lisäksi lakiluonnoksen esitetty 11 § Valtionavustuspäätös asettaa yhdistyksille ja säätiöille lisää vaatimuksia. Esitetyn pykälän mukaan valtionapuviranomaisen tulisi sisällyttää avustuspäätökseen ehto, jonka mukaan päätöksen mukaista käyttötarkoitusta toteuttavaa muuta kuin saajaa eivät saisi koskea edellä esitetyt 7 a §:n rajoitukset. Tuen saaja olisi viime kädessä vastuussa siitä, että päätökseen sisällytettyjä ehtoja ja rajoituksia noudatetaan.

Harmaan talouden torjuminen on luonnollisesti kannatettava pyrkimys, mutta harmaan talouden vastaiset toimet keskittyvät lähtökohtaisesti taloudelliseen toimintaan – käytännössä siis yritystoimintaan. Näkemyksemme mukaan harmaan talouden vastaista säätelyä esitetyssä laajuudessa ei ole tarpeen, tarkoituksenmukaista saatika tehokasta ulottaa yhdistystoimintaan, joka ei luonteeltaan taloudellista tai voittoa tavoittelevaa. On mielestämme jo perustuslain näkökulmasta kyseenalaista, voidaanko valtionavustusta hakevaa yleishyödyllistä yhdistystä velvoittaa toimittamaan valtionapuviranomaiselle johtohenkilöistään sellaisia tietoja, jotka ovat viranomaisrekistereissä salassa pidettäväksi määriteltyä. Käytännössä yhdistyksillä ei olisi tällöin muuta mahdollisuutta kuin velvoittaa johtohenkilöitään toimittamaan itselleen tällaiset tiedot valtionavustusten hakemista varten, mutta yhdistyksellä ei käytännössä olisi minkäänlaista mahdollisuutta varmistua tietojen oikeellisuudesta, koska yhdistyksellä itsellään ei ole välttämättä – erittäin perustellusti – pääsyä kyseisiin tietoihin. 

Koska esitettyjen muutosten taustalla on pyrkimys kitkeä nimenomaan yritystoiminnassa esiintyvää harmaata taloutta, katsomme, että esitetyt muutokset olisi tarkoituksenmukaisempaa sisällyttää taloudelliseen toimintaan myönnettävän tuen yleisistä edellytyksistä annettuun lakiin kuin valtionavustuslakiin.

3 Vaikutusten arviointi

Arviomme mukaan lakiesitysluonnos perustuu erittäin puutteelliseen vaikutusten arviointiin valtionavustuksia saavien yleishyödyllisten yhdistysten ja säätiöiden osalta. Korostamme, että valtionavustuslakia muutettaessa lakimuutoksen vaikutuksia on arvioitava sekä viranomaisten että valtionavustuksen hakijoiden näkökulmista. Lakiesitysluonnoksessa vaikutuksia on kuitenkin arvioitu lähes yksinomaan viranomaisten näkökulmasta. Valtionavustuksen hakijoiden edellytyksiä täyttää esitetyt vaatimukset ei ole arvioitu lainkaan ja siitä koituvan työmäärän todetaan vain lyhyesti lisäävän jonkin verran hakijan hallinnollisen työn määrää. Emme voi yhtyä esitettyyn työmääräarvioon. Osa valtakunnallisista järjestöistä saa valtionavustuksia, joita ne delegoivat eteenpäin esimerkiksi piiri- tai jäsenyhdistystensä käyttöön. Jos valtionavustusta delegoivaa valtakunnallista järjestöä vaadittaisiin tekemään lakiesitysluonnoksen mukainen ilmoitus kaikkien delegoinnin kohteena olevien yhdistysten johtohenkilöistä, saattaisi tämä tarkoittaa pahimmillaan jopa satojen henkilöiden tietojen selvittämistä, käsittelemistä ja ilmoittamista. Jos ilmoitus pitäisi tehdä esitysluonnoksen mukaisesti jokaisen maksatuksen yhteydessä eli käytännössä useamman kerran vuodessa, muodostuu työmäärästä suorastaan järjetön.

Korostamme, että lakiesitysluonnoksen perustelut keskittyvät kauttaaltaan yksinomaan yritystoimintaan. Epäselväksi ja kyseenalaiseksi jää, mihin perustuu ja mikä on ennakoitu hyöty, joka lakiesitysluonnoksen vaatimusten toteuttamisella yleishyödyllisten yhteisöjen osalta saavutettaisiin. 

Ehdotettu 7 a § voisi merkittävästi vaarantaa joidenkin järjestöjen toimintaedellytyksiä, kun huomioidaan, että Suomessa toimii myös runsaasti yhdistyksiä, joiden toiminnan tarkoituksena on auttaa haavoittuvasta taustasta ponnistavia ihmisiä kiinnittymään takaisin yhteiskuntaan. Tällaisten yhdistysten hallituksissa ja/tai työtehtävissä toimii myös henkilöitä, joiden aiempi tausta saattaisi estää ehdotetun 7 a § mukaan yhdistyksen valtionavustuksen saannin tulevaisuudessa ja siten käytännössä estää koko yhdistyksen toiminnan. Nuorisojärjestöissä on myös tavanomaista, että järjestön luottamusjohto on erittäin nuorta. Tällöin voinee perustellusti kysyä, onko todella oikeasuhteinen seuraus se, että yksittäisen luottamusjohtoon kuuluvan nuoren aiemman nuoruuden virheen seurauksena kokonainen nuorisojärjestö ei saisi valtionavustusta. 

Olemme huolissamme myös ehdotetun 7 a §:n vaikutuksista yhdistysten toimintakulttuuriin. Valtionavustuksia hakevissa yhdistyksissä käytännössä jäsenistön pitäisi sitoutua siihen, että luottamusjohtoon ei valita ihmisiä, jotka voisivat aiheuttaa rajoituksen valtionavustuksen myöntämiselle. Kysymys kuitenkin kuuluu, miten tämä olisi mahdollista varmistaa. Tulisiko esimerkiksi nuorisojärjestöjen liittokokouksissa jatkossa pyytää luottamusjohtoon ehdolle asettuvilta nuorilta todisteet siitä, että heihin ei kohdistu mikään ehdotetun 7 a §:n mukaisista rajoituksista? Tällainen tietojen käsittely ei liene kuitenkaan lähtökohtaisesti tarkoituksenmukaista, perusteltua tahi yhdistyslain saatika tietosuoja-asetuksen mukaista. 

4 Evästykset esityksen jatkovalmisteluun

Lakiesitysluonnos perustuu tällä hetkellä erittäin puutteelliseen vaikutusten arviointiin valtionavustuksia saavien yleishyödyllisten yhdistysten ja säätiöiden osalta. Esityksen jatkovalmistelussa esityksen vaikutuksia on arvioitava nykyistä kattavammin yleishyödyllisten yhteisöjen osalta huomioiden myös lisääntyvän hallinnollisen työn määrän lisäksi esityksen vaikutukset yleishyödyllisten yhteisöjen yhteiskunnalliseen toimintaan sekä toimintakulttuuriin. Tällä hetkellä epäselväksi ja kyseenalaiseksi jää, mihin perustuu ja mikä on ennakoitu hyöty, joka lakiesitysluonnoksen vaatimusten toteuttamisella yleishyödyllisten yhteisöjen osalta saavutettaisiin. 

Kyseenalaistamme esitysluonnoksessa yleishyödyllisille yhteisöille esitetyn selvitysvelvollisuuden laajuuden. Koska esitettyjen muutosten taustalla on pyrkimys kitkeä nimenomaan yritystoiminnassa esiintyvää harmaata taloutta, esitetyt muutokset olisi tarkoituksenmukaisempaa sisällyttää taloudelliseen toimintaan myönnettävän tuen yleisistä edellytyksistä annettuun lakiin kuin valtionavustuslakiin.

Katsomme, että lakiesitysluonnoksen 7 a §:n 1 ja 2 momenttien rajoituksia ei tule säätää sovellettaviksi yleishyödyllisten yhdistysten ja säätiöiden johtohenkilöihin. Sen sijaan pidämme hyväksyttävinä luonnoksen 7 a §:n 1 ja 2 momentin rajoituksia siltä osin, kun ne kohdistuvat valtionavustuksen hakijaan (yleishyödylliseen yhteisöön) itseensä. Pidämme erittäin tärkeänä ja perusteltuna esitysluonnoksen 7 a §:n 3 momentiin sisältyvää poikkeamismahdollisuutta, sillä käytännössä voi hyvinkin esiintyä tilanteita, jolloin on välttämätöntä poiketa 1 ja 2 momentin valtionavustuksen myöntämisen rajoituksista. 

Lakiesitysluonnoksen mukaiset toimet viranomaisten välisen tiedonvaihdon kehittämiseksi ovat mielestämme kannatettavia.   

Helsingissä 5.8.2021

Elisa Gebhard
puheenjohtaja

Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry

Ilmari Nalbantoglu
va. toiminnanjohtaja 

Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry  

Lisätiedot:
Juuso Luomala, talous- ja hallintojohtaja
p. 040 745 9182, juuso.luomala@alli.fi


Avainsanat:


Katso myös