Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi on koostanut tutkijoiden näkemysten pohjalta ehdotuksen siitä, miten nuorten hyvinvointi voitaisiin määritellä ja mitä voitaisiin asettaa nuorten hyvinvoinnin tavoitteiksi sekä mittareiksi. Ehdotus on tarkoitettu hyödynnettäväksi vuosien 2023-2027 hallitusohjelmassa määritettävien, nuorten ja tulevien sukupolvien hyvinvointia edistävien uudistusten pohjana.
Työstössä on hyödynnetty seuraavien nuoriin erikoistuneiden tutkijoiden näkemyksiä: Sinikka Aapola-Kari, Päivi Honkatukia, Jenni Kallio, Marjatta Kekkonen, Tomi Kiilakoski, Mari Käyhkö, Mikko Salasuo, Katariina Salmela-Aro, Leena Suurpää, Susanne Ågren. Ehdotuksen on tutkijoiden haastattelujen ja vastausten pohjalta laatinut asiantuntija Katariina Kojo.
Miten nuorten hyvinvointi tulisi määritellä?
Hyvinvoinnille ei ole olemassa yhtä yksittäistä määritelmää, ei nuorten eikä muidenkaan ikäryhmien kohdalla. Keskeiset hyvinvoinnin ulottuvuudet voivat vaihdella eri elämäntilanteissa. Tutkija, SPR:n Nuorten turvatalotoiminnan johtaja Leena Suurpää kuvaa, että nuorilla on oikeus kestävään hyvinvointiin sekä yksilöinä, yhteisöjen jäseninä, kansalaisina, ikäpolvena että planeetan väestönosana ja arvokkaina toimijoina.
Useat tutkijat nostivat esiin Erik Allardtin hyvinvoinnin jaottelun kolmeen osatekijään, jotka ovat having, loving ja being. Lisäksi mainituksi tuli Tuuli Hirvilammin ja Tuula Helnen teoriaan lisäämä doing. Näitä osatekijöitä kuvataan esimerkiksi Hirvilammin ja Helnen artikkelissa Changing paradigms. A sketch for sustainable wellbeing and ecosocial policy (2014). Neljän osatekijän kautta nuorten hyvinvoinnin edellytyksiä voisi jaotella seuraavasti:
Having (omistaminen, resurssit): Hyvinvointi edellyttää, että perustarpeet ovat kunnossa. Tämän alle voidaan ajatella kuuluvan esimerkiksi vesi, riittävä ravinto, tarvittavat vaatteet, asunto, tulot ja peruskulutushyödykkeet. Taloudellisesti keskeistä hyvinvoinnille on kohtuullinen toimeentulo, riittävä elintaso ja oikeus sosiaaliturvaan. Hyvinvoinnin aineellisten edellytysten tulee jakautua oikeudenmukaisesti.
Loving (rakastaminen, yhteydet): Hyvinvointiin liittyy kiinteästi mahdollisuus elää omaa hyvää elämää itselle tärkeissä, kannattelevissa ihmissuhteissa, joita voivat olla mm. perhe, suku ja ystävyyssuhteet sekä paikallisyhteisöihin ja yhteiskuntaan kuuluminen. Tärkeitä paikallisyhteisöjä voi olla esimerkiksi koulussa tai oppilaitoksessa, harrastuksissa, kansalaisyhteiskunnassa, töissä tai erilaisilla päätöksenteon areenoilla. Tärkeää on myös tyytyväisyys ihmissuhteisiin. Muita keskeisiä yhteyksiä voivat olla globaali ja digitaalinen yhteisö, tulevat sukupolvet sekä luonto ja muut eläinlajit. Tärkeitä teemaan liittyviä, hyvinvointiin linkittyviä arvoja ovat ihmisoikeudet ja ekologisuus.
“Nuorten syrjään jäämistä voidaan ehkäistä varmistamalla lapsiperheille riittävä toimeentulo, ja lapsille ja nuorille itselleen riittävät ja saavutettavat peruspalvelut. Tärkeitä nuoren hyvinvointia vahvistavia ovat myös järjestöt, unohtamatta seurakuntien nuorisotyötä. Tärkeitä keinoja nuorten syrjään jäämisen ehkäisemiseksi ovat puuttuminen nuorten koulupudokkuuteen, sen varmistaminen, että nuoren elämässä on vähintään yksi, turvallinen aikuinen (oma vanhempi tai muu tukiaikuinen) sekä takaamalla että nuorella on mahdollisuus olla osallinen itselleen tärkeässä toiminnassa (urheilu, kulttuuri, liikunta, taide, nuorisotoiminta) ja yhteisöissä”, jäsentää THL:n erikoistutkija Marjatta Kekkonen.
Being (oleminen): Hyvinvointi tarkoittaa myös mahdollisuutta olla läsnä ja toteuttaa itseään sekä fyysistä ja psyykkistä terveyttä. Terveyden ja toimintakyvyn kohdalla olennaista on sekä koettu että mitattavissa oleva terveys. Koettu hyvinvointi linkittyy usein elämänlaatuun ja onnellisuuteen. Mielen hyvinvoinnin osalta keskeistä on kyky sopeutua haastaviin tilanteisiin. Tärkeää on kokemus oman elämän hallinnasta ja luottamus tulevaisuuteen sekä kokemus siitä, että on oikeus, vapaus ja mahdollisuus elää täyttä nuoruutta, riippumatta elämäntilanteesta ja voimavaroista. Erilaiset ihmisarvoon, kansalaisuuteen, mielipiteenvapauteen ja poliittiseen osallisuuteen liittyvät oikeudet mahdollistavat hyvinvoinnin.
Doing (tekeminen, toiminnan muodot): Hyvinvointi edellyttää myös mahdollisuuksia tehdä jotakin itseä kiinnostavaa, kuten opiskella, käydä mielekkäissä töissä, harrastaa, olla sosiaalinen, liikkua luonnossa ja/tai toimia poliittisesti. Hyvinvoinnin kannalta keskeistä on kokemus osallisuudesta ja mahdollisuudesta vaikuttaa oman elämän kannalta tärkeisiin asioihin. On myös tärkeää, että nuorten suorituspaineita epävarmuuksien keskellä voidaan keventää.
”Hyvinvoinnin tavoitteet tulee asettaa ensisijaisesti yleisen hyvinvoinnin kautta ja toissijaisesti erilaisten hyvinvoinnin katkosten, kuten mielen hyvinvoinnin ongelmien, koulutuspoissaolojen, syrjäytymisen tai vaikkapa rikoskäyttäytymisen kautta. Ensisijaisesti siis ajattelen, että on seurattava mittareita, joilla ensimmäinen ulottuvuus voisi toteutua. Tärkeätä olisi siis tietää nuorten yhteisöllisistä kytköksistä ja heidän osallisuuden ja kuulumisen kokemuksista”, kuvaa nuorisotutkija Tomi Kiilakoski.
Millaisia tavoitteita nuorten hyvinvoinnille tulisi asettaa?
Pelkkä hyvinvointiin liittyvien tarpeiden tunnistaminen ei riitä, vaan sen lisäksi tarvitaan toimintaa nuorten oikeuksien yhdenvertaiseksi toteutumiseksi. Nuorilla on oikeus olla mukana määrittelemässä, mitä hyvinvoinnilla tarkoitetaan.
Nuorten hyvinvointi on mm. mielenterveyskriisin ja pandemian seurauksena romahtanut ja voimavarojen varanto on lopussa. Nuorten hyvinvoinnin lisäämiseen tulee panostaa lisäämällä resursseja esimerkiksi nuorisotyöhön, koulutukseen, oppilas- ja opiskeluhuoltoon, mielenterveyspalveluihin ja muuhun tukeen.
”Kaikille nuorille on taattava kaikki kestävän hyvinvoinnin idean mukaiset hyvinvoinnin ulottuvuudet, ja niiden pitää olla tasapainossa keskenään. Riittävään toimeentuloon liittyvät odotukset ja velvoitteet eivät saa aiheuttaa vajetta muihin hyvinvoinnin tarpeisiin, jotka liittyvät merkityksellisyyden ja arvostetuksi tulemisen kokemukseen. Yhteiskunnan kehittämistä pitäisi pohtia siitä näkökulmasta, että kaikilla nuorilla olisi mahdollisuus kokea arvostusta ainutlaatuisena yksilönä ja arvokkaana yhteisöjensä ja yhteiskunnan jäsenenä riippumatta taustastaan ja resursseistaan”, sanovat Päivi Honkatukia, Susanna Ågren ja Jenni Kallio ALL-YOUTH-tutkimushankkeesta.
Nuoret tulevat moninaisista taustoista ja lähtökohdat ovat erilaisia. Eroja on esimerkiksi. sukupuolten välillä, maaseudulla ja kaupungeissa sekä maahanmuuttaja- ja suomalaistaustaisten välillä. Näitä eroja tulee pyrkiä kaventamaan. Lisäksi usea tutkija mainitsee huono-osaisuuden kasautumisen. Onkin tärkeää pyrkiä huono-osaisuuden ylisukupolvisuuden katkaisemiseen, jotta vanhempien hyvinvoinnin ongelmat eivät jatku heidän lastensa elämässä.
”Nuoren hyvinvointia voi heikentää se, että useampi huono-osaisuuden tekijä siirtyy omilta vanhemmilta osaksi omaa elämää. Huono-osaisuuden ylisukupolvisuus merkitsee vanhempien hyvinvoinnin ongelmien siirtymistä tai jatkumista heidän lastensa elämässä. Tällaisia ovat esimerkiksi työttömyys, toimeentulovaikeudet, asumisen ongelmat , terveys-, mielenterveys- ja päihdeongelmat, väkivalta ja laiminlyönti”, korostaa Marjatta Kekkonen.
“Nuorten koulutuspolut ja siirtymät koulutusjärjestelmän portaalta toiselle eivät ole pelkästään yksilöiden tai heidän lähipiirinsä ratkaistavissa. Erilaiset yhteiskunnalliset ja alueelliset tekijät vaikuttavat nuorten arvosanoihin. On osoitettu isoja maakuntakohtaisia eroja niin peruskoulun päättötodistuksen keskiarvoissa kuin jatkokoulutukseen hakeutumisessa. Koulutuksen ja hyvinvoinnin maakunnallisiin ehtoihin tulisikin kiinnittää huomiota erityisesti, jos maakunnista muodostuu kuntien ja valtion väliin kolmas hallinnon taso, joka toimii hyvinvointipalveluiden järjestäjänä. Isot maakuntien väliset erot koulumenestyksessä kiinnittävät huomiota siihen, että lasten ja perheiden tilanteita tulisi tarkastella myös palveluiden, erityisesti sosiaali-ja terveyspalveluiden ja koulutuspalveluiden, sektorirajat ylittäen”, pohtii Tomi Kiilakoski.
“On tärkeää kuulla eritaustaisia nuoria siitä, miten he haluaisivat osallistua yhteiskunnassa heille mielekkäin tavoin ja miten he voisivat olla mukana yhdessä muiden sukupolvien kanssa tuottamassa ratkaisuja yhteiskunnan tulevaisuuteen liittyviin kriittisiin kysymyksiin (ilmastonmuutos, turvallisuus, työelämä). Näkemys ja kokemus siitä, että omilla näkemyksillä ja vaikuttamisella on merkitystä, on olennainen osa kestävän hyvinvoinnin rakentumista”, toteavat Päivi Honkatukia, Susanna Ågren ja Jenni Kallio ALL-YOUTH-tutkimushankkeesta.
Miten nuorten hyvinvointia tulisi mitata?
Nuorten hyvinvoinnin mittaamiseen käytettävän mittariston tulisi olla yhdistelmä rekisteritietoa ja nuorilta itseltään kerättyä kokemustietoa.
Jo olemassa olevaa, tarkoituksenmukaista tietoa saadaan esimerkiksi seuraavista lähteistä:
- Kouluterveyskyselystä erityisesti seuraavat mittarit: koettu terveys, mielenterveys, elintavat, koulu-uupumus ja -into, itselle tärkeään ryhmään koettu kuuluminen, jaksaminen, osallistuminen ja vaikutusmahdollisuudet, harrastaminen, merkityksellinen tekeminen, koulukiusaaminen
- Nuorisobarometri
- THL:n osallisuusindikaattori ja muut THL:n tietokannat, esimerkiksi Sotkanet
- Kelan tietokannat
Lisää tietoa tarvittaisiin etenkin seuraavista aiheista:
- Millä keinoilla voidaan parhaiten tukea sellaisten nuorten hyvinvointia, joiden tiedetään voivan huonosti?
- Alle 18-vuotiaita nuoria koskevaa tietoa löytyy Tilastokeskuksen toteuttamasta lapsistrategian toimenpiteen 24 myötä syntyvästä tietoportaalista, johon kootaan lapsia koskevaa tietoa. Samanlainen tietoportaali tarvittaisiin myös nuorista.
- Minkä vuoksi tytöt ja pojat ohjautuvat palveluihin huomattavan usein eri syiden vuoksi? Tunnistaako koulutus- ja muu palvelujärjestelmämme tyttöjen ja poikien palveluiden tarvetta samalla tavalla, vai määrittelevätkö sukupuolinormit hyväksyttävän käytöksen?
- Miksi etenkin teini-ikäisiä sijoitetaan niin usein kodin ulkopuolelle? Onko teini-ikäisiin kohdistuneiden ehkäisevien toimenpiteiden ja palveluiden järjestämisessä puutteita?
- Miten nuorten suorituspaineita voidaan keventää?
Ehdotuksen laatimiseen antoivat asiantuntemustaan seuraavat tutkijat:
Sinikka Aapola-Kari, tutkimusjohtaja, VTT, dosentti, Nuorisotutkimusseura
Päivi Honkatukia, professori, nuorisotutkimus, Tampereen yliopisto
Jenni Kallio, väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto
Marjatta Kekkonen, FT, erikoistutkija, THL
Tomi Kiilakoski, FT, vastaava tutkija, Nuorisotutkimusseura
Mari Käyhkö, yliopistonlehtori, sosiologia, Itä-Suomen yliopisto
Mikko Salasuo, VTT, erityisasiantuntija, Icehearts ry
Katariina Salmela-Aro, professori, kasvatustieteet, Helsingin yliopisto
Leena Suurpää, VTT, Nuorten turvatalotoiminnan johtaja, Suomen Punainen Risti
Susanne Ågren, väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto
