Vuoden 2026 NUORI-tapahtuma nähdään Helsingissä juuri remontoidulla Finlandia-talolla 14.-15.4.2026.
NUORI2026 kokoaa yhteen laajasti kasvatus- ja nuorisoalan ammattilaisia sekä vapaaehtoisia inspiroitumaan ja kouluttautumaan yhteisten aiheiden äärelle. Tapahtuman järjestäjäyhteistyökumppanina toimii Kirkkohallitus.
“Olemme järjestäneet NUORI-tapahtumia jo monta kertaa yhteistyössä. Iloksemme voimme todeta, että kirkon kasvatuksen työntekijöiden lukumäärä on kasvanut tapahtumassa kerta toisensa jälkeen. Uskon, että NUORI2026-tapahtumassa voimme tarjota osallistujille ajantasaista tukea työhön ja sen kehittämiseen sekä paljon mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja oppimiseen. Tervetuloa Helsinkiin ja Finlandia-talolle!” iloitsee Jarmo Kokkonen, Kirkkohallituksen Jumalanpalvelus ja kasvatus -yksikön johtaja.
“On hienoa päästä jälleen kokoamaan laajasti nuorisoalan eri toimijoita yhteen. Kuntien, seurakuntien ja järjestöjen yhteistyön vahvistaminen on yhteinen tavoitteemme, jota NUORI2026-tapahtuma tukee. Yhteistyö Kirkkohallituksen kanssa on erinomainen käytännön esimerkki siitä, että yhdessä saadaan paljon aikaan”, kommentoi Nuorisoalan palvelujohtaja Tuija Kautto.
Lisätietoja
Tuija Kautto, palvelujohtaja
tuija.kautto@nuorisoala.fi
044 416 5212
Susa Nokelainen,
NUORI-tapahtuman vastaava tuottaja
susa.nokelainen@nuorisoala.fi
050 593 3438
Kuva: Unsplash