Ensimmäistä kertaa järjestetty Nuorten EU-huippukokous kokosi Suomen EU-sukupolven eli vuonna 1995 ja sen jälkeen syntyneet 15–25-vuotiaat nuoret keskustelemaan tavoitteista uuden sukupolven Euroopalle. Tältä sivulta voit lukea menneen ohjelman, katsoa paneelitallenteen sekä selata kokouksessa hyväksyttyä julkilausumaa kolmella kielellä.
Torstain 27.8. aikana osallistujat kävivät dialogia päättäjien kanssa, työskentelivät eri EU-teemojen parissa työryhmissä sekä oppivat ja inspiroituivat EU-vaikuttamisesta. Perjantaina 28.8. päätettiin täysistuntokeskustelussa huippukokouksen julkilausumasta eli suuntaviivoista uuden sukupolven Euroopalle. Osallistujat pääsivät myös esittelemään huippukokouksen tulokset ja ideat komissaari Jutta Urpilaiselle, joka kommentoi ehdotuksia. Julkilausuma on esitelty tapahtuman jälkeen laajasti päättäjille ja muille tahoille. Nuoret saivat äänestää tarkemmat huippukokouksessa käsiteltävät teemat EU:n Youth Goalseista, minkä lisäksi suurena kattoteemana oli Suomen seuraavat 25 vuotta unionissa.
Huippukokoukseen valittiin suuren hakijamäärän joukosta osallistujiksi 75 nuorta. Yksi Allianssin toimintaa ohjaavista arvoista on yhdenvertaisuus, ja kokouksen osallistujiksi valittiin eri sukupuolien edustajia sekä kieli-, kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä eri puolilta Suomea ja erilaisista koulutustaustoista. Osallistujille tarjottiin kattavasti koulutusta laadukkaiden puhujien kautta, ja heillä oli mahdollisuus saada tapahtumasta uusia samanhenkisiä tuttuja.
Tapahtuman pääkieli oli suomi, mutta myös tulkkaus oli halukkaille mahdollinen. Tapahtuma oli esteetön ja maksuton. Huippukokous oli osa Turun Eurooppa-foorumia, ja tapahtuman kumppaneina toimivat Euroopan parlamentin ja komission Suomen toimistot sekä Eurooppanuoret, EYP Finland ja Suomen nuorisovaltuustojen liitto ry. Tapahtumaa tuettiin myös Erasmus+ -rahoituksella.