Lasten ja nuorten hyvinvointi ratkaisee koko yhteiskunnan tulevaisuuden, kirjoitti Sixten Korkman (HS 8.1.) ja toivoi teeman nousevan vaalikeskustelujen keskiöön. Puolueet linjaavat Kunnallisalan kehittämissäätiön tekemässä selvityksessä, että nuorten syrjäytyminen on kevään merkittävimpiä vaaliteemoja. Kaikki eduskuntapuolueet ovat myös esittäneet ratkaisunsa nuorten syrjäytymisen torjumiseksi tulevalla vaalikaudella.
Tahtoa siis on. Tuskin löytyy yhtään poliitikkoa tai sellaiseksi pyrkivää, joka ei kannattaisi nuorten hyvinvoinnin parantamista. Mutta kun rahaa ja poliittista painoarvoa aletaan jakaa, ei nuorten hyvinvointia priorisoida. Siihen on nähdäksemme kaksi syytä. Ensinnäkin eläkeläiset ja keski-ikäiset äänestävät aktiivisemmin kuin nuoret, ja siksi heidän asiansa huomioidaan päätöksenteossa herkemmin. Toiseksi millään taholla ei ole kokonaisvastuuta nuorten hyvinvoinnista ja sen edistämisestä.
Nuorten hyvinvointiin liittyvät asiat on nyt ripoteltu useaan eri ministeriöön ja vielä useammalle ministerille. Tämän jaon toimimattomuudesta kertoo esimerkiksi kovasti rummutettu nuorisotakuun kärkihanke, jota palloteltiin tuloksetta kolmen ministeriön kesken ja jonka lopputuotokset jäivät vaatimattomiksi.
Poikkihallinnollisuus on kaunis tavoite, mutta näin merkittävässä ja vaikeassa kokonaisuudessa se ei toimi. Nuorten hyvinvointiin liittyvät asiat tulisi koota opetus- ja kulttuuriministeriöstä, työ- ja elinkeinoministeriöstä sekä sosiaali- ja terveysministeriöstä yhteen ja yhden ministerin vastuulle. Loogisimmin nämä teemat asettuisivat opetusministerille, joka vastaisi siten koko lapsen ja nuoren kasvun kaaresta ja sen tukemisesta.
Nuorten hyvinvointi on koko yhteiskunnan kohtalonkysymys, ja sen ratkaiseminen edellyttää paitsi tosissaan ottamista, myös rohkeutta muuttaa olemassaolevaa työnjakoa, organisaatioita ja toimintatapoja.
Elisa Gebhard, puheenjohtaja
Anna Munsterhjelm, toiminnanjohtaja
Teksti on julkaistu mielipidekirjoituksena Helsingin Sanomissa 11.1.2019