Viime vuoden alussa Ohjaamoissa aloitettiin Onni-hanke, jonka tarkoituksena on etsiä ja kehittää psykososiaalisen tuen malleja Ohjaamoiden matalan kynnyksen asiakastyön tueksi. Hanketta on toteutettu kaiken kaikkiaan 17 Ohjaamossa ympäri Suomen erilaisten ryhmien ja koulutusten muodossa. “Pyrimme hankkeella vahvistamaan vahvuuksiin keskittyväää työotetta ongelmakeskeisyyden sijaan: ihminen on kokonaisuus, ja hänellä on aina sisäisiä voimavaroja, joita voi hyödyntää.” kertoo projektipäällikkö Hanna-Kaisa Kostet, joka on toiminut Onnin parissa sen alusta asti. Kostet on osa hanketta varten perustettua tiimiä, johon kuuluu hänen lisäkseen kehittämiskoordinaattoreita, jotka ovat taustaltaan sosiaalityöntekijöitä ja psykologeja.
Tarve hankkeelle on Kostetin mukaan ollut jo pitkään, sillä Ohjaamoihinkin tulee haastavissa tilanteissa olevia nuoria: osa on pudonnut palveluiden piiristä kokonaan, osa ei edes halua apua. Käytännössä hanke on toiminut puoleksi asiakastyönä ja puoleksi niihin pohjautuvalla kehittämistyöllä. “Olemme yrittäneet tuoda Ohjaamoihin yhtenäistä menetelmää siihen, että nuorten tuen tarpeita uskallettaisiin myös rohkeammin tunnistaa ja tunnustaa, vaikka ajattelisi, ettei ammattitaito riittäisi suoraan avun antamiseen.” Kostet kiteyttää. Yhdeksi selkeäksi nuorten haasteeksi on noussut esimerkiksi jännittäminen, johon liittyen hankkeessa on toteutettu jännittäjäryhmiä vähentämään jännittämistä ja näin ollen mahdollistaen elämässä eteenpäin menemistä.
Yhteiskunta nostaa sen, että pitää olla töissä, ni siit on tullut selkee häpeän tunne et mä en tuota tälle yhteiskunnalle mitään kun mä en oo töissä. Mitä varten me edes ollaan täällä? Ollaanko me vaan ratas koneistossa kunnes kulutaan puhki?
Rinnallakulkijasta tukea mielenterveyteen
Kostetin mukaan hankkeen aikana on piirtynyt “karu kuva” valtakunnallisesti etenkin nuorten mielenterveyspalveluista, sillä Ohjaamoiden asiakaskunnassa on paljon nuoria, joilla on myös mielenterveydellisiä haasteita. Saman on huomannut myös Espoossa kehittämiskoordinaattorina toimiva Kirsi Räsänen, jolle ohjataan eteenpäin Ohjaamoihin tulleita tai nuorten parissa työskentelevien verkostojen kautta löytyneitä nuoria. “Osa nuorista ei koe mielenterveyspalveluilla olevan mitään apua heidän tilanteessaan, kun tapaamisia on kerran kuussa. He eivät välttämättä edes muista, mistä ovat viimeksi puhuneet, jolloin tapaamisissa ei pystytä keskittymään aidosti ongelmien ratkaisemiseen.” Räsänen kertoo.
Apua olis ollut tarjolla, mut ei pysty myöntää itelleen että tarvii apua. Avun vastaanottamisesta tulee huonommuuden tunne – en pärjänny tässäkään asiassa yksin.
Onni-hankkeen myötä Räsäsen mukaan useampi nuori on saanut tukea elämänhallinnan korjaamiseen ja sitä kautta mielenterveyden tukemiseen, sillä nuorten kanssa ollaan tiiviimmin tekemisissä. “Olemme huomanneet, että psykiatrikäyntien sijaan monille nuorille riittää se, että tehdään arjen asioita yhdessä – sellaisia vierellä kulkijoita kun ei ole paljon. Kyseessä ei ole vain ajelehtimista ja hengailua, vaan tavoitteellista ja suunnitelmallista tukea nuoren toiveesta.” Räsänen kertoo. Hänen mukaansa tärkeää tässä toimintatyylissä on myös se, että nuori tietää saavansa apua jatkossakin tältä aikuiselta, sillä kyseessä ei ole perinteinen asiakassuhde, joka vain loppuu, kun ongelmat on jollakin tavalla saatu kuntoon.
Nuorten kokemuksista seminaareiksi ja uusiksi työotteiksi
Erityisesti Räsäsen työssä on korostunut tarve nuorten kohtaamiseen samalta tasolta: “Kun työntekijä koetaan olevan itsensä yläpuolella, on vaikeampaa päästä siihen syvyyteen, jolloin ihminen uskaltaa kertoa ongelmistaan ja luottaa toiseen.” Räsänen on itse pyrkinyt välittämään nuorille oloa, että hänelle voi puhua ja hän kuuntelee, eikä hylkää. Tämän myötä Räsänen onkin löytänyt nuorista asiakkaissaan toistuvan tunteen: nuorten miesten kokeman häpeän. “Häpeä tuntuu liittyvän erityisesti nuorilla miehillä useampiin ongelmiin ja tunne kasvaa, mitä lähempänä he ovat 30 ikävuotta.” Räsänen kertoo ja jatkaa: “He kokevat, etteivät ole päässeet yhteiskuntaan kunnolla kiinni ja jääneet esimerkiksi asunnottomiksi ja pudonneet opiskeluista. Vuosien mennessä eteenpäin he kokevat häpeää siitä, etteivät he ole millään tavalla missään, kuten kaikki muut.”
Joskus tuntuu että kuolema ois vapauttava ajatus. Ja sitte aattelen ku mun yks frendi sano, että ’Kato aina vielä huominen’. Se oli hyvä.
Hankkeessa häpeän tunteen kohtaamisen toistuessa Onni-hanke päätti tarttua siihen. “Järjestimme vuoden alussa seminaarin häpeään liittyen ja keräsimme seminaaria varten useita nuorten kokemuksia ja tarinoita teemasta. Päätimme lopulta toteuttaa nuorten kanssa toimiville moniosaisen tunneseminaarien sarjan, joista viimeinen – onni – on vielä loppuvuodesta tulossa.” projektipäällikkö Kostet kertoo.
Seminaarit ja pilotoidut työotteet ovat saaneet paljon kehuja laajasti Ohjaamoiden omilta työntekijöiltä, nuorilta ja seminaarien osallistujilta. Vaikka hankkeen teemat ja asiakkaiden ongelmat ovat välillä rankkoja, Räsäsen puheesta välittyy kiitollisuus tehtävää työtä kohtaan: “Nuorten ongelmat tuntuvat välillä rankalta, mutta toisaalta onnistumiset tuntuvat – ja myös ovat – isoja. Loppupeleissä on hienoa, että saan tehdä töitä ongelmien ratkaisemiseksi laajemmilla toteuttamismahdollisuuksilla kuin esimerkiksi kunnan viralliseen sosiaalityöhön verrattuna. Nuoria tavatessa näen konkreettiset vaikutukset heidän elämäänsä.”
Tekstin lomassa olevat lainaukset ovat Onni-hankkeen työntekijöiden keräämiä nuorten kokemuksia häpeän tunteesta.