Uutiset

Politiikan konkareiden 5+1 vinkkiä nuorelle ehdokkaalle

Uutiset 4.5.2021

Allianssi haastatteli konkarivaikuttajia ja pyysi heitä antamaan vinkkejä nuoremmille ehdokkaille. Miten kannattaa kampanjoida, kun on ehdolla ensimmäistä kertaa? Millaisista teemoista ehdokkaana voi puhua, ja millainen on hyvä kampanja? 

  1. Mieti ensimmäisenä teemat ja ajatukset, joita lähdet viemään eteenpäin, jos tulet valituksi. On tärkeää kertoa omasta arvomaailmasta, mutta puhua myös  niistä konkreettisista asioista, mistä kunnanvaltuustossa päätetään. Hyvässä kampanjassa näkyy se, mitä oikeasti ajattelet, mitä mieltä olet ja että olet sitoutunut asiaan.
     
  2. Hyvä poliittinen kampanjointi myös puhuttaa ja se huomataan oman kuplan ulkopuolellakin. Omasta tiimistä ja itsestään kannattaa pitää huolta: hyvä yhteishenki näkyy kauas. Myös sillä, että kohtaat ihmiset – myös toisten puolueiden ehdokkaat ja kannattajat – hyvällä mielellä ja kohteliaasti, on iso merkitys.
     
  3. Muista, että kaikkea ei tarvitse, eikä voi, tietää. Sen sijaan voit luvata selvittää ja hoitaa sitä kautta asioita eteenpäin. Poliitikkona tehtäväsi ei ole olla kaikkien asioiden asiantuntija vaan asioiden arvottaja. On todella ok vastata kysyjälle suoraan, että et valitettavasti osaa vastata, mutta otat selvää ja palaat asiaan. Kyky nähdä oman tietonsa rajallisuus kyllä huomataan!
     
  4. Nuorena ehdokkaana ja poliitikkona sinun kannattaa pitää esillä erityisesti nuorille tärkeitä aihepiirejä. Koulutukseen liittyvät asiat, nuorten mielenterveyspalvelut, urheilupaikat ja harrastejärjestöjen hyvät edellytykset toimia ovat esimerkiksi kaikki sellaisia, mitkä vaikuttavat monien nuorten elämään. Konkreettinen asia on esimerkiksi se, mahdollistetaanko järjestöille ja harrastuksille edullisesti toimitiloja kunnan tiloista. Muista kuitenkin, että ei ole olemassa aihetta, josta nuori ehdokas ei voisi puhua.
     
  5. Sinä olet nuorten asioiden asiantuntija. Nykyisellä rakenteella suurin osa valtuutetuista on sen ikäisiä, että nuorimmat valtuutetut voisivat olla heidän (lapsen)lapsiaan. Kokonaisuuden kannalta on erittäin tärkeää, että nuoret ovat mukana politiikassa kertomassa näkemyksistään ja mielipiteistään. Kaikki, jotka toimivat politiikassa, näkevät asiat ja ongelmat omasta näkökulmastaan. Siksi on tärkeää, että nuoria on mukana. Kukaan ei voi puhua nuorten asioiden puolesta tai heidän kokemuksistaan ja tuntemuksistaan niin kuin nuori itse.

+ Käytä olemassa olevat verkostosi hyödyksi. Kuntavaaleissa läpimenoon riittää monessa kunnassa myös pienempikin äänipotti. Kaikilla ei ole mahdollisuutta ostaa mainoksia tai käyttää kampanjoimiseen rahaa, eikä niitä edes välttämättä tarvita. Luovuudesta sen sijaan on apua. Muista hyödyntää omia verkostoja, tuttuja, perhettä ja omia sosiaalisen median kanavia. Oman lähipiirin avulla voit saada jo hyvän äänipotin, jos vain onnistut vakuuttamaan ihmiset. 

 

Katso video täältä: https://www.youtube.com/watch?v=wuCLLW6P0Lg

Videota varten haastateltiin: 

Jouni Ovaska, Keskustan kansanedustaja
Hanna Sarkkinen, Vasemmistoliiton kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu, 
Matias Marttinen, Kokoomuksen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu, 
Antti Häkkänen, Kokoomuksen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu
Sebastian Tynkkynen, Perussuomalaisten kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu,
Sandra Berqvist, RKP:n kansanedustaja

 


Avainsanat: