Vaalipaneelin järjestämisen ABC

Vaalipaneelin järjestämisen ABC -ohjeistus on tehty Nuorisoalan ja Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton yhteistyönä.

Järjestelyt

Ajankohta ja paikka

Vaalipaneelia järjestettäessä ensimmäiseksi on hyvä sopia paneelikeskustelun ajankohta ja paikka. Ajankohdan sopiminen mahdollistaa myös sen, että ehdokkaisiin voi olla yhteydessä ajoissa. Koronapandemian aikana on erityisen tarkkaan mietittävä, missä ja miten vaalipaneeli järjestetään. Suosittelemme tutustumaan paikallisten viranomaisten ajankohtaisiin suosituksiin ja sen pohjalta päättämään järjestetäänkö paneeli fyysisenä tapahtumana vai etätoteutuksena. 

Panelistien tavoittaminen

Tutustukaa nuorisovaltuustossanne kuntanne vaaliehdokkaisiin. Usein nuorisovaltuustojen järjestämissä tilaisuuksissa on mukana erityisesti nuoria ehdokkaita, joita tilaisuudet myös kiinnostavat. Ehdokkaita voi kontaktoida suoraan tai esimerkiksi puolueen piiritoimistolta. Puolueita olisi hyvä kohdella kohdella mahdollisimman tasapuolisesti ja paneelikeskustelijoiden on hyvä edustaa kattavaa joukkoa eri puolueita. 

Ottaessasi yhteyttä ehdokkaisiin on syytä kertoa järjestettävästä tilaisuudesta ainakin seuraavat asiat: tilaisuuden luonne, paikka- ja aika, yhteyshenkilö ja hänen tietonsa. Kun ehdokkaalta tulee vahvistus paikalle pääsemisestä, olisi hyvä lähettää viestin jossa kiittää osallistumisesta jo etukäteen, sekä kertaa vielä käytännön faktat vaalipaneelista. sekä kerrata vielä faktatiedot paneelista. on vielä hyvä kontaktoida ehdokkaat ja kertaalleen vielä varmistaa, että he ovat pääsemässä paikalle, jotta ikäviltä yllätyksiltä vältytään. 

Viestintä

Vaalipaneelia järjestettäessä viestintä on keskeisessä roolissa. Ketkä muodostavat vaalipaneelinne kohderyhmän ja miten tavoitatte heidät? Miettikää keinoja, miten voisitte tavoittaa paneelikeskustelun kohderyhmän. Vaalipaneelista on hyvä viestiä kanavissa, joissa nuorisovaltuusto on jo muutenkin esillä esimerkiksi nuvan somekanavissa. Lisäksi nuorisovaltuusto voi pyrkiä mainostamaan paneelia myös esimerkiksi kouluissa. On hyvä huomata, että vaalipaneeli saattaa kiinnostaa sellaisia henkilöitä, jotka eivät normaalisti nuvan tapahtumissa kävisi, kuten puolueiden aktiiveja. 

Tapahtuman markkinoinnissa tarvitaan toistoa. Mainostakaa siis tapahtumaa useamman kerran samoissa kanavissa, jotta viestinne varmasti nousee näkyviin. 

Käytännön järjestelyt

Varatkaa nuorisovaltuustossanne riittävästi aikaa paneelin käytännön järjestelyille. Jos järjestätte vaalipaneelin fyysisenä tapahtumana, niin tarkastakaa tilajärjestelyt kuntoon ajoissa ennen paneelia, huomioikaa osallistujien turvallisuus poikkeusaikana (esimerkiksi riittävät turvavälit, kasvomaskit ja omat mikrofonit) ja muut mahdolliset poikkeustoimet. Sopikaa kuka on ottamassa vieraita ja osallistujia vastaan.

Etänä järjestettäessä on syytä tutustua hyvissä ajoin ennen vaalipaneelia alustaan, jolla paneeli järjestetään. Alustoja, joilla paneeli voidaan järjestää on esimerkiksi Google Meet, Microsoft Teams sekä Zoom. Etätapahtumassa on myös hyvä jakaa järjestäjille erilaisia vastuutehtäviä. Vaalipaneelin osallistuvat voivat osallistua omalta laitteelta. Kutsulinkit on syytä laittaa ajoissa osallistujille. Yhden järjestäjän on hyvä toimia tapahtuman moderaattorina eli seurata, että keskustelu pysyy asiallisena. Moderaattori voi myös lukea kysymyksiä panelisteille, jotka tulevat paneelin seuraajilta. 

Muistilista järjestäjille 

  • Päivämäärä, kellonaika ja paikka
  • Ehdokkaiden kutsuminen
  • Paneelista tiedottaminen eri kanavissa (muista toisto!)
  • Median kutsuminen
  • Kysymysten valmisteleminen
  • Paneelin juontajan/juontajien valitseminen
  • Varmistusviesti ehdokkaiden paikalle pääsemisestä 
  • Osallistujien kiittäminen vielä jälkikäteen

Kysymyspatteristo

Vaalipaneelin kesto on noin 1-1,5h. Kysymyksille ja vastauksille on hyvä suunnitella ohjeellinen kesto ja ehdokkaita on hyvä muistuttaa vastausten pituudesta, jotta kaikki suunnitellut kysymykset ehditään käsitellä (esim. max 1 min per vastaus). Vastausajat voi kellottaa kännykän sekuntikellolla ja kilistää esimerkiksi kelloa, kun aika on täynnä. 

Ohessa kysymysluonnoksia, joita voitte käyttää apuna vaalipaneelia ja omia kysymyksiänne suunnitellessa. Kysymykset perustuvat Nuva ry:n ja Allianssin kuntavaaliohjelmiin.

Lisäksi voitte vaalipaneelissa ottaa yleisökysymyksiä tai miettiä esimerkiksi keinoja, miten keräätte kysymyksiä nuorilta jo ennen paneelia esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Muistakaa sopia nuorisovaltuustonne keskuudesta myös paneelin juontaja. Juontajan on hyvä valmistautua paneelia varten hyvin ja kirjoittaa itselleen esimerkiksi joitain repliikkejä valmiiksi ennen paneelia. 

Esittely-/fiilistelykysymykset

  • Esittele itsesi
  • Mikä on kontaktisi nuoriin?
  • Miksi nuorten kannattaisi äänestää sinun puoluettasi?
  • Mikä sinulle tärkein arvo?
  • Esitä lupaus kuntamme nuorille
  • Mistä unelmoit poliitikkona/kuntapäättäjänä?

Osallisuus

  • Miten nuorten osallisuutta kunnan päätöksenteossa voisi vahvistaa?
  • Miten voimme parantaa nuorten asemaa kunnassa?
  • Miten kunta voisi hyödyntää enemmän digitaalisia osallistumisen tapoja päätöksenteossa?

Ilmasto ja rakennettu ympäristö

  • Mitä kunta voi tehdä ilmastokriisin ratkaisemiseksi?
  • Kuinka kuntamme infrastruktuuria ja rakennettua ympäristöä voisi muuttaa kestäviä elämäntapoja tukevaksi?
  • Miten kehittäisit kuntamme keskustaajamaa (esim. autottomat keskustat, kevyenliikenteen väylät)
  • Mitä aiot tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi?

Hyvinvointi ja terveys (mielenterveys)

  • Miten nuorten hyvinvoinnista ja jaksamisesta pitäisi huolehtia koronapandemian aikana?
  • Minkä pitää muuttua, jotta lasten ja nuorten hyvinvointia estävät ongelmat kunnassamme tulevat ratkaistuksi?
  • Kannatatko ilmaista ehkäisyä alle 25-vuotiaille?
  • Miten nuorten mielenterveyspalveluja tulisi kehittää?
  • Miten ratkaisisitte nuorten ja opiskelijoiden liikkumattomattomuutta? 

Koulutus

  • Miten ehkäistä koulukiusaamista?
  • Millaisena näet kuntamme koulutusmahdollisuudet 10 vuoden kuluttua?
  • Millaisin keinoin koulutukseen pitäisi panostaa?

Tasa-arvo

  • Mitä tulisi tehdä, jotta kunta huomioisi toiminnasssaan paremmin ihmisoikeudet, sukupuolten moninaisuuden ja puuttuisi rasismiin?
  • Mitä mieltä olet positiivisesta erityiskohtelusta kunnan palveluissa? Missä kuntamme palvelussa mielestäsi pitäisi kokeilla posiitivista erityiskohtelua?
  • Mitä tekisit kunnanvaltuutettuna, jotta vihapuhetta saataisiin kitkettyä?

Työllisyys

  • Miten edistäisit nuorten työllisyyttä?
  • Mitä nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi tulisi kunnassamme tehdä?

Vapaa-aika ja harrastaminen

  • Miten toteuttaisit kunnassamme niin sanottua harrastamisen Suomen mallia, jossa tavoitellaan jokaiselle nuorelle ainakin yhtä mieluista harrastusta?
  • Miten konkreettisesti varmistat, että nuorilla käytössä vapaata tilaa iltaisin, viikonloppuisin ja viikonloppuöisin?

Väitteet

Perinteisten kysymysten lisäksi voi mielipiteen ilmaista esimerkiksi esittämällä panelisteille väitteitä, joihin he vastaavat nostamalla lapun tai näyttämällä peukaloa ylös tai alaspäin (“samaa mieltä” tai “eri mieltä”). Laput on hyvä erottaa selkeästi eri väreillä ja/tai teksteillä, jotta katsojat erottavat vastauksen.

  • Kunnan nuorisovaltuustolla tulee olla oma työntekijä ja toimintabudjetti
  • Nuorisovaltuustolla on oltava puhe- ja läsnäolo-oikeus kunnan kaikissa toimielimissä?
  • Nuorisovaltuustolle on annettava suora aloiteoikeus kunnanvaltuustolle.
  • Kunnassamme on kokeiltava osallistuvaa budjetointia nuorisotyön toimialalla ja lasten ja nuorten ehdotukset huomioidaan budjettia valmisteltaessa
  • Kasvisruuan tulee olla oppilaitoksissa ensisijainen ruokavaihtoehto ja lihaa saa ainoastaan erityisruokavaliona
  • Kunnan julkisten hankintojen kilpailutuksessa tulee huomioida kestävän kehityksen kriteerit
  • Nuorten mielenterveyspalvelut on tarvittaessa priorisoitava ohi muiden väestöryhmien palveluiden
  • Jokaiselle koululaiselle tulee tarjota koulun puolesta oma tietokone
  • Kunnassamme tulee tarjota jokaiselle nuorelle kesätyöseteli, jolla tuetaan nuorten työllistymistä