Uutiset

Lahjoittamisen kulttuuri ratkaisee – verovähennys ei yksin riitä tukemaan nuoria

Uutiset 16.6.2025

Nuorisoalalla tehdään vuosittain noin 7,4 miljoonaa tuntia vapaaehtoistyötä. Tutkitusti jokainen tähän työhön sijoitettu euro tuottaa kuusinkertaisesti arvoa yhteiskunnalle. Kansalaisjärjestöjen tekemään nuorisotyöhön ja -toimintaan lahjoittamisesta on pian mahdollista saada verovähennyksiä.

Nuorten kokemus onnellisuudesta ja elämäntyytyväisyydestä on laskenut viime vuosina muita väestöryhmiä selkeämmin. Nuorten pahoinvointiin on puututtava ja yhteiskunnallista osallistumista on tuettava. Aktiivinen vapaa-aika ja harrastaminen tutkitusti suojaavat mielenterveysoireilta ja syrjäytymiseltä.

Orpon hallitus on linjannut vuosi sitten sekä kehysriihessään että valtioneuvoston periaatepäätöksenä hyväksytyssä kansalaisjärjestöstrategiassa, että yksityishenkilöille ja yrityksille tullaan myöntämään jatkossa verovähennystä joillekin kansalaisjärjestöille tehdyistä lahjoituksista. 

Lahjoitusvaroin ei paikata nuoriin kohdistuneita leikkauksia, mutta järjestöjen on viimeistään nyt ryhdyttävä varautumaan siihen, että nuorten hyvinvointia parantavaa toimintaa rahoitetaan yhä enemmän lahjoitusvaroilla.

Osana tätä työtä Nuorisoala ry on rakentanut Nuorten puolella  -lahjoitusalustan. Sen pyrkimys on koota nuorille ja nuorten parissa tehtävän työn lahjoituskohteet yhdelle alustalle niin, että yksityishenkilöt ja yritykset löytävät helposti arvoihinsa sopivan lahjoituskohteen.

Lahjoituksen verovähennyksen hyödyt jäävät kuitenkin ohuiksi ilman suomalaista positiivista lahjoittamisen kulttuuria. Mitä vähemmän kansalaisyhteiskunta saa verovaroin kustannettua julkista tukea, sitä riippuvaisempi se on yksilöiden ja yritysten tuesta. Jos nuorten pahoinvoinnin kierre halutaan katkaista, vaatii se myös lahjoittamisen kulttuurin vakiinnuttamista.

Lisätietoja:
Juuso Kurttila
Nuorisoalan viestintä- ja markkinointipäällikkö
juuso.kurttila@nuorisoala.fi
0400 340286


Katso myös