Uutiset

Maria Markkula valittiin Euroopan nuorisofoorumin hallitukseen

Uutiset 8.5.2026

Maria Markkula haluaa viedä nuorten osallistamisen päätöksenteon rakenteisiin ja vahvistaa nuorten aktivistien suojelua. Hänet valittiin Euroopan nuorisofoorumin hallitukseen Nuorisoala ry:n esittämänä.

Euroopan nuorisofoorumi (European Youth Forum, YFJ) edustaa yli sataa kansallista nuorisokomiteaa ja kansainvälistä nuorisojärjestöä. Sen tehtävänä on edistää nuorten oikeuksien toteutumista Euroopan unionissa, Euroopan neuvostossa ja YK:ssa.

Maria Markkula, 22, valittiin järjestön hallitukseen 7. toukokuuta Tromssassa järjestetyssä liittokokouksessa. Nuorisoala ry:n lisäksi häntä tukivat kaikki Pohjoismaiden, Baltian ja itäisen Euroopan nuorisokomiteat, ja hän sai eniten ääniä kaikista nuorisokomiteoiden ehdokkaista.

”Kriisien keskellä maailmassa, jossa kansalaisyhteiskunnan ja nuorisojärjestöjen toimintaedellytykset heikkenevät, nuorten äänen tulee kuulua, vaikuttaa ja muuttaa maailmaa. On suurin ilo ja kunnia edustaa niin suomalaisia kun kaikkia eurooppalaisia nuoria seuraavat kaksi vuotta, jotta seuraavien polut olisivat helpompia kuin ne, jotka me kuljettiin”, Markkula hehkuttaa.

Markkula on toiminut Nuorisoalan kansainvälisen nuorisopolitiikan ryhmässä vuodesta 2023 alkaen. Lisäksi hän on vaikuttanut muun muassa nuorisodelegaattina Euroopan neuvoston kunta- ja aluehallintokongressissa sekä varapuheenjohtajana Nuorisovaltuustojen liitossa.

Euroopan nuorisofoorumin merkitys on valtava ajassa, jossa nuorten oikeuksia kavennetaan maailmanlaajuisesti, sanoo Nuorisoala ry:n nuorten vaikuttajaryhmien asiantuntija Lotta Tuominen.

“Nuorisofoorumi puolustaa nuorten oikeuksia ja nuorisoalan toimintaedellytyksiä nytkin, kun EU:ssa valmistellaan seuraavaa monivuotista rahoituskehystä. Mariasta YFJ saa sinnikkään edunvalvojan!” Tuominen iloitsee.

Nuorisofoorumin hallitus valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Hallitukseen valittiin myös suomalainen Vita Davydova, joka edustaa Euroopan vihreitä nuoria (FYEG).

Järjestön uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Caillum Hedderman Partioliikkeen maailmanjärjestöstä (WOSM).

Lisätietoja:

Maria Markkula
Euroopan nuorisofoorumin hallituksen jäsen
maria.markkula@nuorisoala.fi

Lotta Tuominen
Nuorisoala ry:n nuorten vaikuttajaryhmien asiantuntija
lotta.tuominen@nuorisoala.fi
0504030265


Katso myös