On tärkeää, että me, jotka osaamme, pystymme ja voimme, pidämme meteliä yhdenvertaisuudesta – karnevaalein, sateenkaarilipuin tai ilman niitä, kirjoittaa viestinnän asiantuntija Teemu Hanhineva. Myös niiden puolesta, jotka eivät (vielä) osaa, pysty tai voi.
Minua saa sanoa sateenkaari-ihmiseksi. En tiedä, profiloidunko nyt niin mielelläni ensisijaisesti sateenkaari-ihmisenä, tai kertooko se minusta ihmisenä, työntekijänä tai sukulaisena yhtään mitään, mutta jos se helpottaa kanssani asiointia, niin voin olla nyt vaikka sitä. Se on nelikymppisenä sekasyöjänä, itähelsinkiläisenä, junantuomana pohjalaisena nyt ihan justjahailee miten minut milloinkin halutaan nähdä. Tähän ikään ehtineenä sitä on tullut kuultua paljon pahempaakin.
Kaikille se ei kuitenkaan sitä ole, siis justjahailee. Sateenkaareus ei ole kenenkään – varsinkaan nuoren – tai ainakin aika harvojen ensisijainen identiteetti. Suurin osa meistä on kuitenkin ensisijaisesti jotain muuta, äiti, isä, poika, ystävä, puoliso, sukulainen tai oman ammattinsa harjoittaja. Putkimies, opiskelija, nuorisotyöntekijä tai viestinnän ammattilainen. Tai vaikka partiolainen tai yleisurheilija, poliisi tai palomies.
Maailman metropolien pride-tapahtumissa Tukholmassa, Lontoossa, Berliinissä, Pariisissa, Madridissa – Yhdysvaltain kaupungeista puhumattakaan – erilaiset ihmisryhmät ja ammattikunnat, esimerkiksi paikalliset poliisi- ja pelastuslaitokset muodostavat näyttävimmät kulkueen osat univormuineen ja paloautoineen. Samalla he viestittävät tärkeää sanomaa yhdenvertaisuudesta ja ihmisoikeuksista, ei pelkästään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kannalta. Ilahduttavan moni yritys ja työpaikka on lähtenyt tälle tielle myös Helsingin pride-viikolla. Sen näkeminen, ettei tässä ole mitään outoa ja hävettävää, on tärkeää erityisesti niille nuorille – ja miksei vanhemmillekin – jotka miettivät identiteettiään ja paikkaansa maailmassa. Jokainen on tärkeä, jokaiselle on paikka, kaikki ovat tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia – ja kyllä, it gets better. Ja on ihan ok, että on palomies.
Kuluvalla viikolla sateenkaarilippujen värittämässä Helsingissä tunnen suurta mielihyvää oman identiteettini pönkittämisestä. Pride-viikko on minulle kuitenkin osa isompaa kokonaisuutta, yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien edistämistä. Pienellä homotwistillä, mutta kuitenkin. Me Allianssissa teemme tätä työtä ympäri vuoden ihan vakavissamme, myös ilman karnevalisointia ja twistiä – joskus toki myös niiden avulla. Tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja esimerkiksi oikeudenmukainen sukupolvipolitiikka ja nuorisotyö ovat asioita, joita haluamme edistää myös silloin, kun sataa räntää ja sateenkaariliput ovat varaston hyllyllä odottamassa seuraavaa kesää. Allianssin arvoja ovat osallisuus, yhdenvertaisuus ja yhdessä onnistuminen.
Helsinki-priden tunnus on I stand with pride. Itse seison urheasti itseni ja identiteettini takana. Se on helppoa, kun on jo tämänikäinen, ja osaa suhtautua asioihin, some-kirjoitteluun ja mahdollisiin provokaatioihin niiden omalla painoarvoillaan. Kaikille tämä ei kuitenkaan ole yhtä helppoa. Oma identiteetti saattaa olla vasta syntymässä tai sateenkaareutta ei koeta asiana, jota haluaa, pystyy tai voi korostaa. Siksi on tärkeää, että me, jotka osaamme, pystymme ja voimme, sen myös haluamme tehdä. Karnevaaleilla, lipuilla tai ilman. Ja teemme sitä myös suhteessa nuoriin, myös niihin, jotka eivät vielä osaa, pysty tai voi.
Nuorisotyö on tukea, ohjausta ja palveluita, jotka nuori itse valitsee, hyväksyy ja kokee omakseen. Nuorisotyö rakentaa vertaisryhmiä ja kasvuyhteisöjä, tarjoaa toimintaa ja mahdollisuuksia. Nuorisotyö on ennaltaehkäisevää työtä, jolla on suuria vaikutuksia niin yksittäiseen nuoreen, nuorten ryhmään kuin yhteiskuntaankin. Yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja yhdessä onnistuminen – haluaminen, osaaminen, pystyminen ja voiminen – syntyvät sekä karnevaaleilla että niillä arjen kohtaamisilla, joita sadat nuorisotyöntekijät, kunnat, järjestöt ja seurakunnat nuorten parissa Suomessa tekevät.
Moni jakaa pride-viikon sanomaa somessa, ja hyvä niin. “Voi kun liputettais muulloinkin kuin pelkästään yhdellä viikolla kesällä”. Liputetaan vaan – esimerkiksi nuorisotyön puolesta Nuorisotyön viikolla 8.-14.10.
Teemu Hanhineva
viestinnän asiantuntija