Aurinko lähettää viimeisiä lämmönsäteitä kesän päättymisen äärellä elokuun lopulla 2018, kun 23-vuotias nainen istuu olohuoneen lattialla kotonaan koko omaisuutensa ympäröimänä. Punainen suuri matkalaukku sisältää vain kaksi mustaa kissaa, jotka kiehnäävät karvansa viimeiseksi läksiäislahjaksi kohta elämänsä suurimman seikkailun aloittavalle naiselle, joka pähkäilee vimmoissaan mitä pakata vuoden kestävälle matkalle Makedoniaan.
Tuosta hetkestä on nyt vuosi, ja muistan elävästi sen tunteiden kirjon mitä tulevaisuuteni tuolloin minussa herätti. Päällimmäisenä oli koko kroppaa värisyttävä jännitys aloittaa uusi elämä aivan toisessa maassa ja kulttuurissa, jättää koko elämä hetkeksi Suomeen ja hypätä umpimähkää uuteen ja tuntemattomaan. Ajattelin, että kyseessä on vain yksi vuosi, jonka jälkeen palaan kotiin vanhaan maalarintyöhöni, perheeni ja ystävieni luokse samoihin rutiineihin, joissa olin viihtynyt jo vuosia.
Pienessä mielessäkään ei käynyt, että vuoden päästä istuisin tuon saman olohuoneen lattialla auringon paistaessa ikkunasta suureen punaiseen täynnä kissoja olevaan matkalaukkuuni, johon pakkaisin lopun omaisuuteni uudelleen, tällä kertaa lopullisesti valmistautuessani toiseen projektiin Makedoniassa.
Lähdin Makedoniaan Euroopan Solidaarisuusjoukkojen (ESC) vapaaehtoisprojektiin 12 kuukauden jaksolle Volunteers Centre Skopje -järjestöön, jossa työskentelin mielettömän vapaaehtoistiimin kanssa, jotka olivat tulleet samaan projektiin ympäri Eurooppaa. Tuotimme kuukausittaista VOICES-lehteä, järjestimme erilaisia tapahtumia ja workshoppeja Skopjessa, Makedonian pääkaupungissa.
Järjestömme pääidea on antaa mahdollisuuksia nuorille, paikallisten ja kansainvälisten projektien sekä vapaaehtoistöiden muodossa. Tämä tavoite täyttyi paremmin kuin osasin arvatakaan; opin vuoden aikana itsestäni enemmän kuin vuosiin. Muuttaessa täysin uuteen ympäristöön, jossa puhutaan täysin sinulle tuntematonta kieltä ja ihmisten jokapäiväinen elämä liukuu eri asteella, sinulla on vaihtoehtoina vain hypätä virran mukaan tai lähteä kotiin. Minä hyppäsin, pää edellä Makedonian kulttuuriin ja löysin arvoja ja asioita, jotka vahvistivat minua ihmisenä.
Ensimmäisenä olin haltioitunut ihmisten ystävällisyydestä ja tuttavallisuudesta. Siitä, miten illallisella voidaan istua tunteja nauttien toistemme seurasta ja mielettömästä ruuasta. Opin rentoutumaan, opin pärjäämään kiireen ja stressin kanssa lungimmin, kärsivällisyyteni kasvoi uusiin mittapuihin. Kun tulee maasta, jossa kaikki toimii yleensä moitteettomasti, jossa metroon juostaan ja joka paikkaan on kiire, on hyvä pysähtyä hetkeksi kulttuuriin, jossa bussiin ei voi aina luottaa ja jossa ihmiset tulevat tapaamisiin myöhässä. On mieletöntä tulla toimistolle ja halata työkavereitasi ja pomojasi aamulla sekä päivän päätteeksi. Siirtyminen pois omalta mukavuusalueelta ja henkilökohtaisesta tilastaan on haasteellista, mutta rikottuaan omat rajansa, on mahtavaa huomata miten helposti saa ystäviä täysin tuntemattomista ihmisistä viettäessä iltaa kaupungilla.
Löysin takaisin vanhan intohimoni ammatilliselta puolelta, intohimon graafiseen suunnitteluun sekä tuotantoon, ja vuoden aikana pistimme 14 vuotiaan lehtemme aivan uuteen uskoon. Opin, mihin pystyn, enkä enää epäile itseäni. Uskallan puhua, puskea eteenpäin itseäni ja ideoitani. Rohkaistuin, avauduin ja päästin sisääni täysin uuden elämän, perheen sekä ystäväpiirin joka oli kanssani silloinkin, kun oli vaikeaa.
Kuukausien saatossa aloin hymyilemään päivittäin, jopa silloin, kun olin surullinen tai vihainen, olin onnellinen siitä missä olin. Ymmärsin pikkuhiljaa, että ensimmäistä kertaa elämässäni olen sataprosenttisen varma siitä, minne kuulun ja missä on hyvä olla. En ole koskaan ollut epäonnellinen elämässäni, olen saanut mielettömän kasan rakkautta elämääni perheen ja ystäväpiirin kautta, olen nauttinut opiskeluista ja töistäni, asuinpaikastani ja rutiineistani. Ja kun tajusin, että kaikki nämä tunteet voivat kaksinkertaistua ja sisälläsi kuplii jatkuva hyvän olon tunne, hengitin entistä vapaammin.
Joten kun mietin kysymystä, mitä vapaaehtoistyö antoi minulle, vastaus on helppo. Se antoi minulle kasan uusia kokemuksia, avoimuutta ja ymmärrystä erilaisista kulttuureista, ammatillista intohimoa, ihastumista vuoriin ja luontoon, ystäviä, joista muodostui perhe, vaikeita hetkiä joista pääsin aina pystyyn, kirjon kaikkia mahdollisia tunteita sekä uskon itseeni, rohkeutta ja itsevarmuutta. Ja ennen kaikkea, uuden kodin.
Istuessani siis vuoden jälkeen jälleen pakkaamassa matkalaukkuani uutta projektia varten, pakkasin kaiken. Jätin taas kerran taakseni rakkaan Suomen, joka on ikuisesti kotini. Kuitenkin, astuessani ulos lentokoneesta Makedonian aurinkoon, sisälleni huokui lämpö, se sanoinkuvaamaton tunne; tänne minä kuulun.
Selina Niemi
Kirjoittaja on ollut vaihdossa Makedoniassa Allianssin nuorisovaihdon kautta.
Blogi on osa Nuorisotyön viikon sisältöjä. Nuorisotyön viikkoa vietetään 7.-13.10.2019 erityisesti teemanaan nuorten mielenterveys.