Vajaat 3000 vuotta sitten julkaistun Homeroksen Odysseian yhdeksännessä laulussa saavutaan raakalaismaisina pidettyjen kyklooppien maahan ja anellaan suosiollista vastaanottoa; ”kun pyhä velvoittaa majavieraus”. Vieraanvaraisuuden kirjoittamattomaan lakiin kuuluu kohdella vierasta arvostuksella, ”majavieraudella”. Mutta pitäisikö tätä velvoitetta pohtia useammin myös oman itsemme kohdalla? Miten kohtelen itseäni? Arvostanko? Annanko aikaa? Pidänkö hyvänä?
Hyvinvointi puhututtaa yhteisöpedagogikoulutuksessa herkeämättä. Näkökulma nuorten pahoinvoinnista on siirtynyt koko ajan enemmän ajatukseen, mistä syntyy nuorten hyvinvointi. Ja toisaalta – miten valmistamme tulevia työntekijöitä pitämään huolta itsestään, jotta heillä on voimavaroja myös edistää nuorten elinoloja? Yhteisöpedagogikoulutuksessa luotetaan monessa kohtaa yhteisöjen voimaan ja tarjotaan pramea opintopistemäärä tietoa ja taitoja ryhmien ohjaamiseen, yhteiskunnan palvelurakenteiden hahmottamiseen, hyvään johtamiseen, kansalaisjärjestöissä toimimiseen, elämyksiin, tapahtumiin, liikkumiseen, seksuaalisuuteen, digitaaliseen hyvinvointiin ja arvostavan kohtaamisen näkökulmiin. Viime vuosina erityisesti taidekasvatuksen opetussisällöissä on kiinnitetty huomiota myös työssä viihtymisen, työntekijän omien voimavarojen ja stressinlievitystaitojen haltuunottoon – eräänlaiseen itsensä kohtaamiseen ja arvostuksella kohtelemiseen.
Ensimmäisen vuoden yhteisöpedagogiopiskelijaryhmä toteuttaa vuosittain pyhiinvaelluksen eli matkan itsensä kanssa luontoympäristössä. Oppituntien aikana siis vaelletaan itse valitussa ympäristössä luonto- ja taidelähtöisiä menetelmiä testaten ja tuotoksia kameralla tallentaen. Matkan ylevänä filosofisena päämääränä on Fredrik Wislöffin tunnettu sitaatti: “Jokaisen ihmisen tehtävä on olla alkuperäiskappale itsestään.” Yhteisöjä tiivistämään pyrkivä ammattilainen tarvitsee vahvan itsetuntemuksen ja itsearvostuksen – ymmärryksen siitä, että riitämme alkuperäiskappaleina, vaikkakin koko ajan ihmisinä kasvaen ja maailmankuvaamme avartaen. Matkan aikana itselle tarjotaan vieraanvaraisuuden säännön mukaisesti eväät, harjoitetaan pysähtymistä ja ajan antamista itselle ilman suoritusvaatimuksia tai hengästyttävää kiirettä. Menetelmien avulla harjaannutetaan myös esteettisen katseen kohdentamista yksityiskohtiin ja näin ollen perspektiivin muuttamista. Samalla haastetaan myös leikillisyyteen – luovien ajatusten virittämiseen ja hauskan pitämiseen oivallusten ja kokeilujen kautta.
Entisajan suomalainen ajatteli metsään menoa rajan ylityksenä ja jonkinlaisena kylään menona: metsässä meitä kohdeltiin suopeasti, jos käyttäydyimme soveliaasti. Luonnolla oli niin esi-isien kuin nykytiedonkin valossa paljon annettavaa. Kirsi Salosen väitöskirjassa (2020) luontoyhteyden kokemisen on havaittu myötävaikuttavan elämäntyytyväisyyteen, itsensä arvostamiseen – jopa elämän tarkoituksen ja subjektiivisen hyvinvoinnin saavuttamiseen. Samanaikaisesti leviää myös huolipuhetta luonnosta vieraantumisen ja metsässä liikkumisen pelkojen osalta. Luontoakin täytyy siis alkuun kokeilla ja kokea turvallisessa seurassa ja ympäristössä.
Opiskelija kuulee opintojensa aikana ehkä kyllästymiseenkin saakka muistutuksen oman ammatillisen työkalupakin täyttämisestä ideoilla ja menetelmillä. Vielä useammin pitäisi muistaa puhua itsensä varustamisesta menetelmällisellä ensiapulaukulla, jonka pääajatuksena on kuulostella, miten minun kehoni ja mieleni reagoi, mistä stressaannun ja mikä lievittää olotilaa. Millaiset asiat tuottavat mielihyvää, tilaa hengittää ja ajatella? Itseään pitäisi oppia myös altistamaan jo opiskeluaikana mahdollisimman monenlaisiin tilanteisiin, joskus epämiellyttävältä tuntuviinkin, jotta ensiapulaukku täyttyisi myös ennakkoluulottomasti kokemuksista, joihin ei arjen rutiineissa enää ehdoin tahdoin haluaisi hakeutua.
Vieraanvaraisuuden periaatteissa päädytään yleensä eri kulttuureja yhdistävään ajatukseen muiden kohtelemisesta, kuten toivoisimme itseämme kohdeltavan. Nykysananlaskuissa jo muistutetaan: ”Kohtele itseäsi joskus yhtä hyvin kuin kohtelet muita.”
Voiko aloittaa jo tänään? Voi hyvin!
Lähde: Salonen, Kirsi 2020. Kokonaisvaltainen luontokokemus hyvinvoinnin tukena. Tampereen yliopisto.
Laura Hokkanen
Kirjoittaja toimii lehtorina Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun yhteisöpedagogikoulutuksessa ja kannustaa aina opiskelijoita keksimään syitä juhlaan ja yhteenkokoontumiseen, sillä oivallukset juhlasta ja leikillisyydestä auttavat selviytymään arjesta.
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa, XAMKissa, voi opiskella yhteisöpedagogiksi Mikkelissä sekä monimuotototeutuksena Kouvolassa. Lisäksi tarjotaan yhteisöpedagogi YAMK-koulutusta. Yhteisöpedagogi on nuorisokasvatuksen ammattilainen, joka tekee merkityksellistä työtä paitsi nuorten, myös eri-ikäisten ihmisten kanssa.
Yhteisöpedagogi ideoi, ohjaa, tukee, aktivoi ja kohtaa sekä yksilöitä että erilaisia ryhmiä. Xamkista valmistuneet yhteisöpedagogit ovat arvioineet valtakunnallisessa AVOP-kyselyssä koulutuksesta saatavan Suomen parasta yhteisöpedagogikoulutusta esimerkiksi motivoivan ja innostavan opiskelun sekä monipuolisten oppimisympäristöjen osalta.
