Yhteiskunnallinen keskustelu ei ole historiassa rakentunut moniäänisyydelle. Ne, joilla on ollut oikeus päättää, ovat olleet pitkälti samasta muotista valettuja ja raamit ovat rakentuneet heidän ehdoillaan. Nyt niitä yritetään rikkoa ja yhteiskunnallisen keskustelun säännöt menevät uusiksi. Jos sitä yrittää estää, tulee seurauksia – mutta miten käy sananvapauden?
Lähdetään matkaan siitä tosiasiasta, ettei sananvapaus ole rajoittamaton oikeus.
Sananvapautta ei voi koskaan käyttää muiden ihmisoikeuksien vastaisesti, eikä sananvapauden suojassa voi tehdä mitä tahansa. Se ei ole ässä hihassa, jonka voi vetäistä esiin silloin kun on käyttänyt ilmaisunvapauttaan väärin ja joutuu vastuuseen. Sananvapaus ei vähennä sanojen voimaa – ne satuttavat, halventavat ja loukkaavat, vaikka sitä ei kaikissa tilanteissa tarkoittaisikaan.
Lähtökohtaisesti loukattu ihminen ei ole käärmeissään turhasta. Kun esimerkiksi näkyvästi vähemmistöä tai muuten syrjinnän vaarassa olevaa ryhmää edustava edustava ihminen kuulee törkeyksiä, se mitä harvemmin on ensimmäinen kerta kun näin käy. Jos jatkuvasti pyritään painamaan alas, tekee mieli taistella kovin ottein vastaan. Silloin ei auta, vaikka loukkaaja julistaisi, ettei ole “sillä tavalla rasisti” tai “kovinkaan seksisti”. Loukatun silmissä olet vähintäänkin yhtä paha kuin muutkin häntä aiemmin elämässä loukanneet.
Keskustelukulttuurin kehittymistä on ollut surullista, ahdistavaa ja toisaalta tragikoomista seurata. On minun mielestäni kerrassaan loistavaa, että yhä useampi on saanut äänen asialleen ja yhteiskunnallisen keskustelun osapuolet eivät ole enää yhdestä ja samasta muotista valettuja. Mutta näin ei valitettavasti ole kaikkien mielestä.
Paljonko se todellisuudessa vaatisi niiltä “ei sillä tavalla rasisteilta” tai “kovinkaan seksistisiltä” ihmisiltä olla tilanteesta toiseen luottamatta selittelyn voimaan tai vetää sananvapauskorttia silloin, kun tahallaan tai tahattomasti polkevat jo poljettua?
Minä väitän, ettei kovinkaan paljoa. Toki olen viettänyt elämäni toimien juuri sillä tavalla, kuin toivoisin muidenkin toimivan. Ei minulla tai kaltaisillani, eli naisilla ja vähemmistöillä, ole oikeastaan ollut muita vaihtoehtoja.
Minä toivoisin, että muut yrittäisivät vähän kovemmin mennä itseensä. Siellä olen viettänyt aikaa paljon miettien sanomisiani. Yhteiskunnalliseen keskusteluun päivittäin osallistuvana ihmisenä toivoisin, että muutkin menisivät ja miettisivät.
Yleisesti ottaen on kovin yksinkertaista hoitaa tilanne, jossa on toiminut väärin. En väitä, etteikö se olisi vaikeaa – sehän päinvastoin vaatii valtavasti kanttia myöntää olleensa väärässä, kuunnella vastapuolta ja pyytää anteeksi. Erityisesti, jos tilanne täytyisi hoitaa julkisesti, mikäli olisi sattunut toimimaan täällä verkkomaailmassa asiattomasti. Siksi on helpointa miettiä mitä tekee, ennen kuin laittaa tikkua ristiin. Se vasta vaatiikin itseensä menemistä.
En missään nimessä usko ihmisen lähtökohtaisesti olevan paha. Katson illusionisti Derren Brownin dokumentteja uudelleen ja uudelleen, yllättyäkseni kerta toisensa jälkeen siitä kuinka hyvän siemen on onnistuttu kaivamaan esiin sellaisesta ihmisestä, jonka ajattelin aluksi olevan aika hirveä ja sydämetön. Hänen kokemansa vihan takana piili pelko ja muita sellaisia tunteita, jotka oli helppo kanavoida vihaksi muita kohtaan. Niin hirveää kuin se tällaisissa tilanteissa onkin, oli helpointa lyödä jo lyötyä.
Vaikka kyseessä on viihteellisessä mielessä toteutettu psykologinen koe, se paljastaa monia sellaisia epäkohtia, joiden syntymiseen oltaisiin voitu vaikuttaa, mutta sen sijaan ne kanavoituvat vihapuheena ja muuna vihamielisenä käytöksenä sille helpoksi nähtyihin kohteisiin. Nämä “kohteet” ovat yleensä ihmisiä, jotka ovat muutenkin yhteiskunnallisesti heikommassa asemassa – eli naisia ja vähemmistöjä. Ilmiö koskee kuitenkin jokaista.
Minä ymmärrän, että vihaajista tuntuu pahalta. Yhteiskunnassa voitaisiin tehdä monia asioita paremmin, ettei ihmisillä olisi niin valtavan huono olla. Sillä aikaa, kun yhteiskunnassa olisi ratkaisevan tärkeää yrittää kovemmin, minä toivon samaa myös jokaiselta itsestään vastuussa olevalta ihmiseltä.
Yritä pohtia, kuinka asiat voi muotoilla niin, etteivät ne vahingossakaan loukkaisi. Yritä pohtia, olisiko sinulla henkilökohtaisia resursseja opettaa itsellesi asioita vähemmistöistä. Yritä pohtia, voisiko henkistä pääomaa olla niin paljon, että asioita voisi tarkastella monesta näkökulmasta tai risteävästi.
Minä ja kaltaisemme olemme yrittäneet pohtia, miksi meitä vihataan niin valtavan paljon. Nyt on sinun vuorosi yrittää ymmärtää sitä, miksi me olemme niin valtavan vihaisia.
Sera Savolainen
Kirjoittaja on Vaikuttamisrauha-hankkeen projektikoordinaattori, aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja ja moninkertainen vihapuheen kohde, joka haluaa vihattujen tulevan kuulluksi ja vihaajien nähdyksi paremman keskustelukulttuurin tähden.
