Uutiset

NUORI2022-tapahtumassa ääneen pääsivät ukrainalaiset nuorisotyöntekijät – 40 prosenttia ukrainalaisista nuorista on joutunut jättämään kotinsa

Uutiset 28.4.2022

NUORI2022-tapahtuman kansainvälisessä ohjelmassa kuultiin tiistaina, mitä Ukrainan sota merkitsee nuorille ja nuorisotyölle. Institute of Sustainable Development and Peacessa toimiva Oksana Yuruk matkusti Jyväskylään Kiovasta kertomaan ukrainan tilanteesta.

Mitä ukrainalaiset nuoret tekevät nyt? He taistelevat sodassa. 18–60-vuotiaat ukrainalaismiehet eivät saa poistua maasta, sillä heidän on sodittava. Yuruk on itsekin jäänyt Kiovaan, sillä hänen poikansa on armeijaikäinen.

Ne ukrainalaisnuoret, jotka eivät ole armeijassa, tekevät esimerkiksi erilaisia vapaaehtoistöitä ja keräävät lahjoituksia. Myös moni Yurukin tuntema nuorisotyöntekijä on ryhtynyt taistelemaan. Monet nuorisotyönytekijöistä ovat joutuneet jättämään kotinsa, eikä nuorisotyötä ole mahdollista tällä hetkellä tehdä. Nuorisokeskukset on otettu muun muassa majoituskäyttöön, ja niissä tarjotaan humanitaarista apua ja psykososiaalista tukea niitä tarvitseville.

Yurukin mukaan 40 prosenttia ukrainalaisista nuorista on joutunut jättämään kotinsa. Venäläiset pommit ovat joko vahingoittaneet tai täysin tuhonneet tuhansia koteja.

“Miljoona ihmistä on menettänyt kotinsa, niitä ei enää ole”, Yuruk kertoi.

Pommitukset vaikuttavat myös lasten ja nuorten koulutukseen. Yli tuhat koulua on vahingoittunut sodassa vakavasti, ja lähes sata koulua on muuttunut tuhkakasoiksi.

Sodan vaikutukset ovat kauaskantoisia. Yurukin mukaan mielenterveyden uudelleenrakentaminen on paljon vaikeampi asia kuin sodassa tuhoutuneiden kaupunkien uudelleenrakentaminen. Sodan aiheuttama stressi voi johtaa esimerkiksi traumaperäiseen stressihäiriöön ja paniikkihäiriöön. Yuruk painottaa, että sodassa ei ole kyse yksittäisestä traumaattisesta tapahtumasta, vaan yhä jatkuvasta tilanteesta. Sota jättää jälkensä kaikkien mieliin, ei vain taistelijoiden tai perheensä menettäneiden.
“Olemme oikeastaan hieman vahingoittuneita, kaikki meistä”, Yuruk totesi.

Yuruk kertoi esityksensä päätteeksi, kuinka moni ukrainalainen kokee nyt häpeää. Häpeä siitä, että on itse selvinnyt kun niin moni on kuollut tai menettänyt läheisiään on Yurukin mukaan valtava.


Avainsanat:

Katso myös